Kun näin laajaan kuntaan aletaan suunnitella kattavaa joukkoliikennettä, ollaan ison haasteen äärellä. Erityisen hankalaa suunnittelusta tekee se, ettei yhteiskunta elä edes arkipäivinä aamukahdeksasta neljään, vaan 24/7. Työvuoro voi alkaa yhtä hyvin aamuviideltä kuin iltakymmeneltä. Koulupäivätkään eivät pääty aina kello 14, vaan esimerkiksi kello 12 tai 14.45.
Uudessakaupungissa on silti tartuttu tähän suureen haasteeseen ja suunniteltu kaupunkiin bussireitistö, joka palvelee mahdollisimman monia. Kun Ukikyyti-kokeilu kaatui kustannuksiin, oli pakko miettiä myös kustannuksia. Kun nämä kaikki ehdot ottaa huomioon, on päivänselvää, ettei bussireitistö voi taipua täsmällisesti jokaisen tarpeisiin.
Kun joukkoliikenneuudistusta esiteltiin yleisölle torstai-iltana, eniten keskustelua syntyi koulumatkoista. Koululaisten vanhemmat murehtivat, mitä lapset tekevät sen ajan, kun pitää odottaa bussia. Lisäksi yleisötilaisuudessa harmiteltiin, että joukkoliikenteen uudistus esiteltiin vasta nyt, kun koulu alkaa jo torstaina.
Ukikyyti-kokeilu loppui vasta viime joulukuussa. Joukkoliikenteen uudistusta on suunniteltu tammikuusta alkaen. Kun suunniteltavana on reitistö, jonka pitää palvella koululaisia, opiskelijoita, työmatkaliikennettä ja muita asukkaita, on palapeli haastava. Kaupungin ja Ely-keskuksen on pitänyt myös kilpailuttaa reitit. On nostettava hattua joukkoliikenteen järjestäjätahoille, että uusi bussiliikenne alkaa jo nyt. Turussa runkoreittejä on suunniteltu vuosia.
Runkoreittien lisäksi syksyllä alkaa vielä asiointiliikenne. On melkoinen saavutus, että näin pienessä kaupungissa on joukkoliikennettä, joka palvelee kaikkia. Toivottavasti busseissa on myös riittävästi matkustajia.
Teija Uitto