Sote-aluepäällikkö Susanna Niemen mukaan tämän kesätilanteen lisäksi vakinaista henkilökuntaa on siirtynyt muualle töihin pitkien työmatkojen tähden. Työntekijöille siirtyminen on nyt helpompaa, kun työnantaja on sama ja Turun seudulla on avoimia työpaikkoja.
Tämän seurauksena Vakka-Suomessa on puuttunut terveysasemilta kesällä hoitajaresurssista jopa 50 prosenttia ja lääkäreistä 43 prosenttia. Voi vain kuvitella, kuinka vaativia tilanteita henkilöstöllä on ollut kesällä. Asiakkailta ei silti ole tullut negatiivista palautetta, mikä kertoo henkilöstön joustokyvystä.
Niemen mukaan terveysasemien henkilöstötilanne paranee syksyllä, kun hoitajia ja lääkäreitä palaa lomilta ja perhevapailta. Henkilöstöpula on kuitenkin krooninen ongelma. Hoitajia ja lääkäreitä ei ilmesty mistään yhtäkkisesti lisää. Nimenomaan tämä henkilöstöpula on ollut yksi syy sote-uudistuksen tekemiseen. Sitä nyt yritetään ratkoa uusin keinoin, esimerkiksi digitaalisia palveluita lisäämällä.
Hyvinvointialueella laaditaan parhaillaan palvelustrategiaa. Strategiassa määritellään, minkälaisia palveluita tarjotaan ja mitkä palvelut järjestetään lähipalveluina. Sen pohjalta laaditaan palveluverkko.
Palkkojen harmonisointia Varhassa ei ole vielä tehty. Palkoissa pitäisi huomioida työn vaativuuden lisäksi myös työntekijöiden liikkuminen. Palkassa pitäisi huomioida esimerkiksi työmatkaan käytetty aika. Palkkaus on yksi keino ohjata työvoimaa sinne, minne tekijöitä kipeimmin tarvitaan.
Jos palkkojen harmonisoinnissa ei työmatkoja huomioida, henkilöstöpulasta uhkaa tulla pysyvä ongelma Turun seudun ulkopuolella.
Teija Uitto