Improvisaatiota Lentävään Lokkiin

0
Edessä Pasi Mäenpää ja takana Rami Laaksonen, Otso Lapila, Pasi Nikula ja Maisa Pitkänen Kappale kauneinta Suomea -kiertueen esityksessä Paimiossa.

Salosta peräisin oleva improvisaatioteatteripiiri Silmävode saapuu esiintymään Uuteenkaupunkiin sunnuntaina. Kappale kauneinta Suomea -improvisaatiokiertue kiertää kesän aikana kuusi teatteria. Kahdeksanhenkinen ryhmä päätyi tuomaan esityksensä kesäteatteri Lentävään Lokkiin kiinnostuttuaan muista kesäteattereista eroavasta tilasta.

– Tilana Lentävä Lokki on erilainen verrattuna kesäteattereissa yleisiin avoimiin lavatiloihin, Pasi Mäenpää , Silmävoden perustajajäsen kertoo.

Mäenpään mukaan Uuteenkaupunkiin on mukava tulla esiintymään.

– Kesäteatterissa on kohdattu aina myös sadetta. Lentävän Lokin hyvä puoli on se, että sää ei vaikuta esitykseen. 

Lentävä Lokki on koko teatteriryhmälle uusi paikka esiintyä.

– Kyseessä on meille uusi teatteri, jossa kukaan meistä ei ole ennen esiintynyt. 

Mäenpää kertoo, että improvisaatioteatteri yllättää usein ihmisen, joka ei ole ennen nähnyt vastaavaa.

– Kyseessä on näytelmä, joka keksitään sillä hetkellä, kun se esitetään. Improvisaatiossa ei esimerkiksi ole käsikirjoitusta. 

Mäenpään mukaan jokainen esitys on ainutlaatuinen.

– Esiintyjät tietävät esityksestä valmiiksi yhtä vähän kuin katsojatkin.

Mäenpään mukaan tämä on myös improvisaation etu.

– Kukaan ei tiedä tarinaa valmiiksi, joten kukaan ei myöskään kerro väärää tarinaa. Virheitä on mahdotonta tehdä.

Improvisaatiopiiri Silmävode on monipuolinen ryhmä Salosta. 

– Ryhmässämme aktiivisesti harjoittelee 12 ihmistä ja kiertueella meitä on mukana kahdeksan. Ryhmämme treenit pidetään viikoittain.

Ryhmästä löytyy teatteriaktiiveja harrastajista ammattilaisiin. 

– Ryhmään kuuluu erilaisia ihmisiä, mutta meitä yhdistää se, että kaikilla on teatteritaustaa, osalla jopa useita kymmeniä vuosia. Kahdelta ryhmäläiseltä löytyy myös teatterialan koulutus. 

Mäenpää kertoo, että yksi ryhmän jäsenistä on uusikaupunkilainen. 

– Senkin puolesta on oikein mukavaa tulla esiintymään Uuteenkaupunkiin.

Ryhmä aloitti kiertueensa juhannussunnuntaina. Mäenpään mukaan esitykset ovat sujuneet hienosti, mutta yleisöä on toisinaan ollut niukasti. 

– Kiertueemme on saanut kivan vastaanoton. Esityksiä on kehuttu ja yleisö on antanut muutenkin positiivista palautetta.

Mäenpään mukaan yleisö on ollut vastaanottava.

– Moni ei ole nähnyt improvisaatiota ja se onkin monelle uusi laji. Siitä huolimatta meillä on ollut hieno yleisö. Vastaanottava yleisö myös tuo esitykseen paljon.

Kappale kauneinta Suomea -improvisaatiokiertue kiertää kesän aikana teattereita, joista pääosa sijaitsee Salon seudulla.

– Salolla on historiaa kuntaliitosten kanssa, joten Salosta löytyy useita kesäteattereita. Suurin osa esityksistämme on niissä. Lisäksi käymme naapurikaupungissa Paimiossa ja tulemme Uuteenkaupunkiin.

Esitys sijoittuu jo olemassa oleviin lavasteisiin.

– Kun paikalliset näytökset päättyvät, menemme suoraan valmiisiin lavasteisiin. On mielenkiintoista päästä kokeilemaan, mitä muuta tietyissä lavasteissa voi luoda. Se on kiertueemme pääajatus.

Kappale kauneinta Suomea -kiertueen viimeinen esitys on viikon kuluttua. Mäenpään mukaan kiertueella on ollut mukavaa.

– Tämä on ollut uutta ja erilaista, sekä lisäksi erittäin hieno kokemus.

Uudenkaupungin esitys järjestetään tulevana sunnuntaina kello 16 Lentävässä Lokissa. Esityksen kesto on noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.

Helmi Rantanen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän