Kansainvälistä meininkiä torilla

0
Kansainvälinen toripäivä keräsi paljon ihmisiä ostoksille ja seuraamaan ohjelmistoa. Lavalla Laitilan ukrainalaiset.

Teematorien sarjassa oli lauantaina vuorossa Multicultural day eli Kansainvälinen toripäivä. Ohjelmalavalla esiintyi monenlaisia kokoonpanoja eri maista ja tarjolla oli ruokaisia herkkuja ja muita tuotteita kahdeksasta eri maasta.

Torin ohjelman taustalla oli Ukipoliksen Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelujen kehittämishanke eli Moppi-hanke ja sen koordinaattorit Granger T. Simmons ja Ilkka Vuonola . Hankkeessa ovat mukana alueen kaupungit Laitila ja Uusikaupunki.

– Hankkeessa avustamme Suomeen muuttaneita ymmärtämään, miten täällä ollaan ja eletään ja voidaan hyvin, koordinaattorit esittelivät avauspuheessaan hanketta.

Vastaava toritapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Silloin se onnistui hyvin ja avaussanoissa toivottiin, että nyt menisi vieläkin paremmin.

Ennen varsinaisen ohjelman alkamista hankkeen puolesta muistettiin useita henkilöitä, jotka ovat eri tavoin olleet mukana muualta muuttaneiden ohjaamisessa ja kotouttamisessa ja auttaneet heitä löytämään oman tiensä uudessa maassa.

Kotouttamismitalilla palkinnolla henkilöitä, jotka ovat auttaneet monia ihmisiä ymmärtämään helpon vaikeaa suomen kieltä. Mitalin saivat Päivi Ruusuvuori , Leena Durand , Terttu Viinikkala ja Viktoria Hulenko .

Tienraivaaja-palkinnon hanke myönsi Niina Peltomaalle , Sari Sahlgrenille ja Eila Pappilalle . Monimuotoisuus ja yhtenäisyyspalkinnon saivat Mirva Salonen ja Lea Myllymäki .

– Kiitokset tästä yllättävästä palkinnosta. Ennen kaikkea muistakaa, että tätä työtä tehdään yhdessä. Ollaan yhdessä ihan samanlaisia ihmisiä jokaisen kanssa, totesi palkinnonsaajien puolesta Lea Myllymäki.

Lisäksi palkittiin uranuurtaja-palkinnolla kaksi maahanmuuttajaa, jotka ovat todella kotoutuneet alueelle ja tulleet osaksi paikallista yhteisöä ja auttaneet ihmisiä ymmärtämään toinen toisiaan.

Palkinnon saivat Uudessakaupungissa monin tavoin vaikuttanut ja muun muassa Uudenkaupungin Sanomiin kirjoittanut Pooja Shah sekä Laitilassa paljon kaikenlaista apua erityisesti ukrainalaisille antanut Viktoria Hulenko.

Ohjelma lavalla kesti iltapäiväkahteen asti. Esiintyjinä olivat mm. Laitilan ukrainalaiset, Marian Dumitru , Kateryna Vdovina ja Pete Santos .

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän