Kaupunki avaa Rauhanpuiston suunnitelmia– Suunnitelmissa leveämmät portaat, istuskelualueita ja istutuksia

0
Kaupunki on julkaissut havainnekuvan siitä, miltä näkymä Rantakadulta Rauhanpuistoon voisi näyttää.

Kaupungin tekninen lautakunta hylkäsi Rauhanpuiston kunnostuksesta saadun urakkatarjouksen tämän viikon tiistaina. Urakasta teki tarjouksen ainoastaan Destia Oy, jonka tarjous urakan arvonlisäverottomasta hinnasta oli 149 500 euroa.

Tämä ylitti kaupungin varaamat investointimäärärahat 3 500 eurolla. Puuttuva rahoitus olisi ollut mahdollista ottaa puistojen kunnostukseen varatuista rahoista.

Kerroimme torstain Uudenkaupungin Sanomissa olleessa jutussa siitä, että kaupunki on parin viime vuoden aikana hankkinut Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:ltä ensin suunnitelman ja myöhemmin siihen vielä täydennystä kirjaston vieressä olevaan Rauhanpuiston kunnostukseen.

Suunnitelman pääkohdiksi nostettiin puiston etelälaidalle suunnitellut istuskeluportaat, esteetön luiska sekä puistoon määritellyt uudet pintamateriaalit, kalusteet ja varusteet. Laajempi juttu jätettiin odottamaan sitä, antaisiko kaupunginhallitus urakalle toteuttamisluvan.

Nyt kaupunki on kuitenkin avannut verkkosivuillaan lisää Rauhanpuiston suunnitelmia. Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellénin mukaan Rauhanpuiston rannan puolelle suunnitellut portaat ja luiska tekisivät puistosta helppokulkuisemman ja puisto avautuisi rannan kulkijoille houkuttelevammin.

Tällä hetkellä puiston Rantakadun puoleista osuutta reunustavaan graniittireunukseen ei olisi tarkoitus kajota muuten kuin se portaiden leventämisen kannalta olisi tarpeellista.

Portaiden yläpäähän tulisi aiempaa leveämpi oleskelualue ja sinne sijoitettaisiin muun muassa penkkejä. Alueelta ei ole tarkoitus poistaa muita vanhoja puita, paitsi ne kaksi, jotka Alisenkadun tuntumassa ovat kuntotutkimuksen perusteella osoittautuneet huonokuntoiseksi.

Alueen polut pysyvät kivituhkapintaisina. Kaupunginpuutarhuri Saija Peltolan mukaan rannan puolen suuret istutusalueet olisi tarkoitus kunnostaa ja valita istutuksiin monivuotisia ja kestäviä kasveja.

Kaupunkisuunnittelun linjana on tehdä luonnon monimuotoisuutta tukevia, perennoihin ja pensaisiin painottuvia istutusalueita niihin paikkoihin, joissa se on mahdollista. Peltola muistuttaa myös, että tarkoituksena on sijoittaa vuosittain uusittavia kesäkukkia enemminkin ruukkuihin ja amppeleihin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän