
– Meillä on paljon vakinaisia asiakkaita, mutta myös uusia on tullut paljon, toiminnanohjaaja Anu Alhanen sanoo ja tervehtii asiakkaita, joita tulee monta kerralla ovesta sisään.
Kierrätyskeskuksessa on ollut tänä kesänä harvinaisen vilkasta. Alhasen mukaan tilanne kertoo monestakin asiasta.
– Korona on nyt todella ohi, niin ihmiset uskaltavat tulla. Ukrainalaisten tulo helmikuussa 2022 näkyy meillä. Ukrainalaiset ovat meidän vakioasiakkaitamme. Maatilojen kausityöläiset maakunnista tietää myös hyvin paikkamme. Kesällä myös turistit käyvät etsimässä jotain kivaa ja mökkiläiset hakevat lukemista mökille.
Sitten on vielä se suurin syy: yleinen hintojen nousu.
– Kyllä aika moni tulee tänne etsimään vaatetta ja arkikäyttötavaraa, koska ei raaski ostaa uutta. Hintojen nousu tuntuu ihmisten kukkarossa.
Alhanen on tyytyväinen, että kierrätyskeskus koetaan tarpeellisena. Niin sen kuuluu ollakin. Toiset tuovat tavaraa, kun eivät enää tarvitse, ja toiset hakevat. Kierrätyskeskuksessa osa tavarasta on jaossa ilmaiseksi, osa on hinnoiteltu.
– Tavaroitten kiertonopeus on todella suuri. Kun meillä talvella on noin 250 asiakasta päivittäin, yleensä kesäisin on ollut noin 350. Tänä kesänä kävijämäärä on ollut jopa yli 400 päivässä, hän vertailee. Alhanen on työskennellyt kierrätyskeskuksessa 14 vuotta, joten hänellä on vertailuperspektiiviä.
Erityisen tyytyväinen Alhanen on siitä, että kaikkien on helppo tulla kierrätyskeskukseen.
– Täällä näkyy ihmisten yksinäisyys. Moni tulee juttelemaan. Meillä kynnys on matala ja kun olemme ihan tavallisia ihmisiä, asioista on helppo puhua.
Kierrätyskeskuksessa työskentelee Alhasen lisäksi neljä työntekijää sekä kaksi ihmistä kuntouttavassa työtoiminnassa. Hän toivoo, että saisi toisen ohjaajan työpariksi.
– Takavuosina meitä oli kaksi. Jos nytkin ohjaajia olisi kaksi, voisimme ottaa kierrätyskeskukseen vaikkapa neljä kuntouttavaan työtoimintaan. Se helpottaisi asiakastyötä ja lisäisi kuntouttavaa työtoimintaa.
– Kun kaikki menee hyvin kuntouttavassa työtoiminnassa, työntekijällä on mahdollisuus työllistyä palkkatuelle.
Kuntouttavaan työtoimintaan tulevilla voi olla takanaan rankkakin elämänjakso, siksi Alhanen toivoo, että kierrätyskeskuksen asiakkaat suhtautuisivat heihin myötätuntoisesti.
– Annetaan heille oma aika ja rauha tutustua työympäristöön ja työntekoon. Meitähän ei ole samasta muotista tehty. Jokaisesta löytyy se, missä on hyvä. Täällä on tarkoitus vahvistaa niitä elämäntaitoja, jotka parantavat heidän mahdollisuuksiaan palata työelämään, Alhanen vetoaa.
Hän kertoo, että kierrätyskeskuksessa on keväästä alkaen valitettavasti lisääntynyt näpistely. Se lisää työntekijöiden työmäärää ja hämmennystä.
– Toivon, että asiakkaat käyttäytyvät peruskäyttäytymistapojen mukaan, niin kaikilla on hyvä mieli. Käytöstapoja noudattamalla voi myös osoittaa arvostavansa sitä, että Uudessakaupungissa on kierrätyskeskus. Kierrätyskeskuksen toimintahan ei ole lakisääteistä palvelua, vaan kaupungin omaa toimintaa. Pidetään hyvästä kiinni.
Kierrätyskeskukseen otetaan hyväkuntoista tavaraa kierrätettäväksi. Pientä tavaraa voi vain tuoda, mutta huonekaluista kannattaa aina soittaa etukäteen.
– Meidän on pakko valita tarkasti huonekalut, kun tilaa on rajoitetusti.
Hän myös muistuttaa, että asiakkaalla itsellään on vastuu rikkinäisen ja likaisen huonekalun toimittamisesta Lounais-Suomen Jätehuoltoyhtiön lajitteluasemalle, ei kierrätyskeskuksella.
– Sellaista palvelua meillä ei ole tarjottavana.
Kierrätyskeskukseen vai lajitteluasemalle?
Moni siivoaa lomansa aikana turhia vaatteita ja tavaroita pois. Ensimmäisenä kannattaa miettiä, onko tavara sen kuntoista, että joku muu voisi sitä vielä käyttää. Jos tavaran vie kierrätyskeskukseen, välttyy lajitteluaseman maksuista. Kierrätyskeskukseen kelpaavat kuitenkin vain hyväkuntoiset ja siistit tavarat ja vaatteet.
Rikkinäiset ja huonokuntoiset vaatteet, käyttötavarat ja huonekalut on toimitettava Lounais-Suomen Jätehuoltoyhtiön lajitteluasemalle, Orinkuja 1:een.
Lajittelukeskus ottaa maksutta vastaan poistotekstiilit ja kodin elektroniikka- ja sähkölaitteet. Sen sijaan huonekaluista peritään vastaanottomaksu: esimerkiksi nojatuolista 8 euron vastaanottomaksu, runkopatjoista 12 euroa ja suurikokoisista sohvista sekä jenkkisängyistä 24 euroa.
Lisätietoja lajittelumaksuista löytyy Lounais-Suomen Jätehuoltoyhtiön verkkosivuilta: https://lsjh.fi/lajitteluasemat-kierratyspisteet/kotitalouden-jatteiden-vastaanottomaksut/