Kirja-arvostelu: Kivistä historiaamme tutuksi

0

Tuomo Kesäläinen: Retkeilijän linnat ja rauniot, 160 s. Julkaisija: Karttakeskus

Kulttuurimatkailun kehto Suomessa on Lounais-Suomi. Tänne asutus on tullut ensin ja siitä levinnyt muualla Suomeen. Linnoja on rakennettu suojaksi ja turvaksi vihollisilta ja moni niistä on vuosisatojen saatossa raunioitunut. Nyt Tuomo Kesäläinen on tiivistänyt maamme linnat ja linnanrauniot taskukokoiseksi kirjaksi.

Naantalilainen Tuomo Kesäläinen on julkaissut useita oppaita, jotka käsittelevät muun muassa luolia, rotkoja ja luontokohteita. Hän on perehtynyt hyvin kirjoittamiinsa kohteisiin. Kaikki kirjan kohteet ovat olleet käytössä ennen 1900-lukua. Kirjaan on otettu mukaan myös linnavuoria ja useita keskiaikaisten kirkkojen raunioita ja muun muassa Turun Åboa Vetuksen arkeologisen museon rauniot.

Suomessa on 50 linnaa tai linnanrauniota ja niistä vain 13 sijaitsee Vaasa–Virolahti-linjan pohjoispuolella. Uuttakaupunkia lähimmät linnat ovat Maskun Louhisaaren kartanolinna ja Stenbergan linnamäki sekä Rauman Pyhän Kolminaisuuden kirkonrauniot. Oma suosikkini on Kiskon (nyk. Salo) alueella olevat Haapaniemen linnanrauniot, jonka varhaisin omistaja oli Krister Frille ; 14. esi-isäni veli.

Kirjassa kohteet on jaettu neljään alueeseen: Lounais-Suomi, Uusimaa, Länsi-Suomi ja Itä-Suomi. Pohjoisin kohde on Oulun linna. Heti alussa tehdään tutuksi linnoitussanasto, jossa ihmeellisimpiä ovat kaponieeri, kurtiini ja sitadelli. Seuraavilla sivuilla kerrotaan liikkumisesta ja retkeilystä kohteilla. On huomattava, että kaikki linnat, rauniot ja linnavuoret on rauhoitettu muinaismuistolailla.

Mainittu Louhisaaren kartanolinna on monelle tuttu, mutta Stenbergan linnamäki on tuntemattomampi. Se sijaitsee Maskun Ohensaaressa ja sen päällä kohosi 1300-luvulla Teinperin linna. Linnan koko oli pieni, vain 13 x 13 metriä. Tämän linnan on esitetty olleen maamme ensimmäinen piispanlinna, joka olisi toiminut Nousiaisten piispojen linnana.

Kun kustantajana on karttakeskus, on selvää, että kohteiden kartat ovat informatiivisia. Teksti ja kuvat esittelevät kohteita monipuolisesti. Kohteiden tarut ja legendat on tuotu esille. 1280-luvulla on perustettu Turun linna, jonka loistokkainta aikaa on vietetty 1500-luvun lopulla Juhana -herttuan saapuessa linnaan. Tämän kirjan antia on myös se, että sen selaamalla ja lukemalla oppii paljon Suomen historiasta.

Antti Karlin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän