Kirkkoherra Markkula lähtee loppuvuodeksi ulkomaille

0
Kirkkoherra Juhana Markkula sulki seurakuntakeskuksen oven viikonloppuna. Hän palaa Uuteenkaupunkiin vasta ensi vuoden alussa.

Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkula oli vielä viime viikonloppuna töissä. Seuraavan kerran hänet nähdään työhuoneessaan seurakuntakeskuksessa ensi vuoden puolella. Markkula pitää ensin kesälomaa ja jää sen jälkeen virkavapaalle loppuvuodeksi.

Markkula ei jätä kirkon asioita virkavapaalla pois mielestään, vaan päinvastoin, hän hakee opintomatkalta seurakuntatyöhön uusia ideoita.

– Ensin vietämme puolisoni Saaran kanssa lomaa kierrellen asuntoautolla Skotlantia, Irlantia ja Englantia. Vierailemme muun muassa Ionan luostariyhteisössä Skotlannissa.

Virkavapaansa Markkula tutustuu anglikaanisen seurakunnan toimintaan Bristolissa.

– Seurakuntaa johtaa kirkkoherra Paul Langham , joka on erityisesti perehtynyt seurakunnan kehittämiseen ja johtamiseen. Tämän aiheen lisäksi minua kiinnostaa nähdä ja kokea seurakuntatoimintaa hieman pienemmässä englantilaisessa kaupungissa kuin Lontoossa, Markkula kertoo.

Bristolissakin on tosin puoli miljoonaa asukasta ja Langhamin seurakunta on vain yksi monista.

Markkulalle anglikaaninen kirkko ei ole täysin vieras, sillä hän on opiskellut aikanaan neljä vuotta Vancouverissa, Kanadassa, ja tutustunut siellä anglikaanisen kirkon toimintaan. Markkula toteaa, että kun on ollut aiemmin ulkomailla, kaipaa aika ajoin kansainvälistä vuorovaikutusta.

– Anglikaanisessa kirkossa ollaan käsitykseni mukaan aika paljon meidän kirkkoamme edellä seurakuntien toiminnallisessa kehittämisessä, erityisesti seurakuntalaisten osallistamisessa sekä yksilökristittyjen sekä seurakuntayhteisöjen kasvun tukemisessa, hän perustelee opintomatkansa kohdetta.

Anglikaanisessa kirkossa julkaistiin vuonna 2004 raportti ohjelma Mission-shaped Church . Sen seurauksena tehtiin muun muassa aloite Fresh Expressions , joka on poikinut yli tuhat seurakuntatoiminnan kehittämiseen liittyvää hanketta.

– Lokakuussa olen 1–2 viikkoa Lontoossa tutustumassa sikäläisiin seurakuntiin, Markkula kertoo.

Samalla hän valmistelee Uudenkaupungin seurakunnan henkilöstön opintomatkaa Lontooseen.

– Olen iloinen, että myös henkilöstöllä ja luottamushenkilöillä on mahdollisuus päästä tutustumaan seurakunnalliseen elämään Lontoossa.

– Kirkossamme kaivataan laajemminkin toiminnan kehittämistä. Suomessa seurakuntatoiminta on ollut pitkälti tapahtumakristillisyyttä. Meidän pitäisi pystyä siirtymään enemmän elämäntapakristillisyyteen ja sen tukemiseen, hän pohtii.

Anglikaanisessa kirkossa tähän on kehitetty toimintamalleja. Markkulaa kiinnostaa erityisesti, miten seurakunta voi tarjota yksilöille ja yhteisöille erilaisia kasvun polkuja. Kansainvälisen seurakunnan kasvun tutkimus osoittaa, että näitä polkuja on olemassa.

– Paljolti on kyse siitä, miten käytännössä osaamme innostaa ja auttaa seurakuntalaisia löytämään itselleen sopivan tavan kristityn kutsun toteuttamiseen, hän sanoo.

Hän korostaa, että tätä työtä on jo tehty.

– Olemme vahvistaneet osaamistamme vaikkapa yhteisön rakentamisen saralla. Meillä on osaava henkilöstö ja sitoutuneita seurakuntalaisia, joten hyvät eväät ovat jo olemassa, hän innostuu.

Aino Savolainen sijaiseksi

Kirkkoherra Juhana Markkulan sijaisena toimii kappalainen Aino Savolainen .

Juhani Kapiainen toimii Savolaisen sijaisena Kalannin kappalaisena marras- ja joulukuun. Hän tekee toimituksia ja toimittaa jumalanpalveluksia myös syys-lokakuussa.

Lokalahden ja Pyhämaan uusi kappalainen Eero Kuikanmäki aloittaa työt 9.8. keskiviikkona. Hän vastaa kappelivastuiden ja muiden papintöiden ohella seurakunnan lähetystyöstä. Veera Ruti, joka aloitti seurakuntapastorin virassa toukokuun puolivälissä, vastaa nuoriso- ja rippikoulutyöstä. Seurakuntapastori Heli Nurmi vastaa aikuistyöstä sekä Uudenkaupungin kappelin toiminnasta yhdessä kirkkoherran kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän