– Scorpionsien Wind of Change oli sellainen biisi, että sen kuultuani halusin opetella soittamaan kitaraa. Opiskelin vuoden akustisen kitaran soittoa Jari Jalosen johdolla. Kun huomasin, että homma kiinnostaa, sain jossakin vaiheessa ekan sähkökitarani, Laurell muistelee.
Hän aloitti tiiviin itseopiskelun.
– Soittelin yksin himassa korvakuulolta. Ihan nassikkana äänitin omaa pohjaa c-kaseteille ja harjoittelin sitten sooloa päälle. Tietokonepohjaiset taustat tulivat mukaan 15–16 vuoden iässä. Silloin tein myös ensimmäiset omat sävellykseni.
Kun videopalvelu Youtube ilmestyi, Laurell otti formaatin heti käyttöönsä.
– Laitoin sinne omia soittovideoita; omia biisejä ja covereita. Nyt kanavalla on yli 4 000 seuraajaa, hän kertoo.
Varsinaiset bändihommat Laurell aloitti noin 10 vuotta sitten.
– Ensimmäinen esiintyminen oli Markus Kotirannan luotsaaman Halo. -bändin kanssa Ugin työväentalolla. Kaverit olivat kannustamassa, mutta jännitti kyllä ihan älyttömästi, Laurell myöntää.
Myöhemmin tutustuminen Pasi Kuroseen vei Laurellin uusiin kuvioihin.
– Kurosen luotsaamasta Soulless Soul -bändistä vapautui kitaristin paikka. Sain tutustua uusiin tyyppeihin.
Bändissä vaikuttavat Kurosen ja Kotirannan lisäksi Ralf Pekkala, J.P. Salo ja Kristian Heikkilä.
– Tehtiin omaa musiikkia ja keikkailtiin jonkin verran ympäri Suomea. Aktiivista aikaa oli noin viisi vuotta. Kristianin kanssa aloitimme Chris & Laurell Acoustic Rock Duon. Olemme soittaneet muutaman vuoden akustisia hevicovereita.
Kristian Heikkilän kautta Laurell tutustui myös tamperelaiseen Doom Unit -yhtyeeseen.
– Pääsin virallisesti basistin rooliin tämän vuoden puolella. Jo viime kesänä pääsin kitaran varteen heidän keikalleen Tuhdimmat Tahdit -festareille. Se oli mahtavaa. Tämä on lähinnä sydäntä; bändi tekee omia biisejä.
Vaikka raskas musiikki ja metallikitaristien taituruus onkin Laurellin innostuksen pohjana, tekee hän myös kevyempää musiikkia. Uusikaupunkilaisessa bilebändi Dinturistissa hän on ollut mukana jo viisi vuotta.
– On yllättävän paljon keikkoja muun muassa juhlissa ja häissä. Sitä kautta tutustuin Petri Hatakkaan , joka keksi minut mukaan Vuonna -85 -musikaaliin. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Syyskuussa tulee vielä neljä näytöstä lisää, hän paljastaa.
Kevyempiä coverbiisejä Laurell esittää nykyään duona tai triona Ida Kallioisen ja Mika Hietan kanssa tai Cover Ups -kokoonpanossa.
Musiikin tekemisessä hauskuus on Laurellin mukaan a ja o.
– Kaikkia kokoonpanoja yhdistää se, että pyritään pitämään hauskaa. Jengin pitää viihtyä. Henkilökemiat ovat tosi tärkeitä.
Monen bändin mies myöntää, ettei vapaita viikonloppuja ole ollut helmikuun jälkeen. Hänen kotistudiossaan odottaa aina lukuisa määrä soittimia.
– Muutama basso, sähkörummut, kolme akustista kitaraa ja noin 10 sähkökitaraa, Laurell luettelee.
Laurell kehuu Uudenkaupungin musiikkiverkostoa.
– Täällä on paljon hyviä tekijöitä. Tosin 1990-luvulla on ollut aika paljon aktiivisempaa; treenikämppiä oli silloin paljon tarjolla. Olisi kiva tietää nuoremman sukupolven tilanteesta: onko enää mitään bänditoimintaa? Ei tahdo löytyä soittajia. Kannustaisin ehdottomasti. Mikään ei ole hienompaa kuin päästä soittamaan oikean rumpalin kanssa.
Sanna Halme
Eero Laurell
Syntynyt: 1987
Kotoisin: Uudestakaupungista
Perhe: Avopuoliso ja kolme lasta
Koulutus: Datanomi
Ammatti: Yksityisyrittäjä
Erityistä: You Tube -kanava Epi87