
Lauantaina Pakkahuoneen ranta on jälleen täynnä nostalgiaa, puupinnan hehkua sekä tervan tuoksua. Oppaiden ruusulla vuonna 2021 palkittu Puupaatei Pakkahuoneel -puuvenenäyttely järjestetään jo kymmenettä kertaa Uudessakaupungissa. Tapahtuman nokkamiehinä toimivat tutut vintage-vaikuttajat Max, Kim ja Henrik Helpiö, Mikko Vikman sekä Asmo Hällfors .
Vaikka tasaluvut täyttyvät, järjestäjistä Hällfors kertoo, ettei sen erityisempiä juhlallisuuksia ole tarkoitus järjestää. Tapahtuma on pääpiirteittäin samanlainen kuin aina ennenkin eli näyttelyn lisäksi rannalla on paljon oheistoimintaa.
Tapahtuma on ilmainen sekä puuveneille että kävijöille.
– Toivotaan, että keli on kohdallaan ja jos on, niin uskoisin ihmisiä olevan taas paljon liikkeellä, Hällfors toivoo.
Toiminta Pakkahuoneella alkaa lauantaina kymmeneltä. Päivän aikana alueella on erilaisia ohjelmanumeroita kuten musiikkiesityksiä, Suomen Sukellushistoriallisen yhdistyksen näytös sekä laivaesittelyitä.
Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen Merikeskus on auki Vason myllyssä. Lisäksi yhdistyksen ylläpitämä veturitalli rautatieaseman liepeillä on auki, missä on paikallista tekoa olevia puuveneitä telakoituna.
Venetapahtumissa sää on merkittävä tekijä osallistujamäärän kannalta, mutta ennakkoon Hällfors on saanut yhteydenottoja kiinnostuneilta veneharrastajilta.
– Odotettavissa on, että paikalle ilmaantuu ihan uusia veneilijöitä, jotka eivät täällä ole ennen käyneet, hän paljastaa.
Viime vuonna uutena tapahtumana osana puuvenenäyttelyä järjestetty Möljä Miittinki on taas Timo Lindströmin ylläpitämän tilausravintola Zakun pihalla. Viimevuotinen debyyttikerta oli varsin onnistunut ja keräsi muutaman sadan metrin päähän Pakkahuoneelta satoja harrasteajoneuvoja.
Puuvenetapahtuman ohella Möljä Miittinki on myös ilmainen kaikille. Tänä vuonna autoja Hällfors odottaa enemmän, sillä muita harrasteajoneuvotapahtumia ei ole lähialueella viikonloppuna.
– Samana viikonloppuna on aina järjestetty Turku Kustom Show, mutta nyt se ei osu päällekkäin, hän huomauttaa.
Zakun pihapiiriä on myös raivattu isommaksi, jotta mahdollisimman moni auto tai kaksipyöräinen mahtuu alueelle. Parhaimmillaan tilaa olisi 300–400 kulkuvälineelle.
– Tavoite on yltää ainakin viimevuotiseen määrään.
Zakun rantaan voi saapua myös vintage-veneellä ja niitä ihmiset voivat autojen ohella ihailla. Viime vuonna vintage-veneiden määrä jäi kuitenkin vähäiseksi.
– Nyt sen sijaan on minullekin soiteltu Turusta, että sieltä olisi tulossa veneitä, eli siltä osin veneiden määrä saattaa tuplaantua, Hällfors iloitsee.
Alueella on myös muutamia romutorimyyjiä ja musiikkiesityksiä.
– Toivotaan, että kaupunkilaiset löytäisivät itsensä jälleen rannalle. Tämä on kuitenkin aika ainutlaatuinen tapahtuma, joka näyttäisi saaneen jo oman jalansijansa tähän tapahtumakesään, Hällfors päättää.
Puupaatei Pakkahuoneel sekä Möljä Miittinki järjestetään lauantaina 12.8. klo 10 alkaen. Päivän aikataulu löytyy tapahtumien Facebook-sivuilta.
