Lokalahden suunnan joukkoliikennevuoroihin muutoksia

0
Kaupungin sisäiset linja-autoreitit ja -vuorot suunnitellaan uudelleen.

Lokalahden suunnan julkisen liikenteen vuoroihin tulee muutoksia, jotka astuvat voimaan ensi maanantaina eli 4. syyskuuta.

Muutokset näkyvät Seutuplus-aikataulupalvelussa viikonloppuna. Muutoksia on toivottu pikaisella aikataululla.

Merkittävin muutos on linjan 620 iltapäivän vuoron siirtäminen myöhempään. Koulukeskukselta lähtevä kello 14.20 vuoro lähtee jatkossa kello 15.10 ja palvelee näin paremmin yhtenäiskoulun oppilaita myös Pinipajun suuntaan.

Vuoro on perillä Taivassalossa 15.55 ja lähtee siitä takaisin Uuteenkaupunkiin. Jo aiemmin astui voimaan aamun 620 vuoron aikaistaminen viidellä minuutilla. Aiemmin kello 15.50 koulukeskukselta lähtenyt linja numero 620, lähtee jatkossa kello 16.40.

Myös linjan 120 vuoroihin tehdään muutoksia. Aamulla klo 7.25 Turusta lähtevää vuoroa (klo 8.30 Lokalahdella) aikaistetaan viidellä minuutilla. Vuoro on siis jatkossa Lokalahdella klo 8.25. Iltapäivän linja numero 120, joka lähtee klo 15.20, ei lähde jatkossa koulukeskukselta, van linja-autoasemalta. Iltapäivän linja numero 120 lähtee linja-autoasemalta kello 16.15 ja se ajaa jatkossa Lokalahden kautta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän