Kun Maria Immonen , joka tuolloin käytti sukunimeä Palmu ja jonka juuret ovat Kalannissa, opiskeli Helsingin yliopistossa kehitysmaatutkimusta, häntä ajoi eteenpäin halu tehdä maailmasta parempi paikka. Tavoite voisi jälkikäteen kuulostaa ”vain” nuoren ihmisen mustavalkoisen maailmankuvan luomalta haaveelta, ellei Immonen parhaillaan tekisi juuri sitä.
Immosella on tällä hetkellä liki 10 000 alaista eri puolilla maailmaa, ja hän tekee töitä maailman suurimpien humanitääristen katastrofien keskellä. Immonen on Luterilaisen maailmanliiton maailmanpalvelun johtaja. Hän työskentelee maailmanpalvelun pääkonttorilla Genevessä Sveitsissä. Jos hänestä tai hänen organisaatiostaan ei ole aiemmin kuullut, sille on olemassa luonnollinen selitys.
Yhdessä maailmanpalvelusta kertovassa lehtijutussa ( Lehteri 18.9.2021) järjestön luonnehditaan työskentelevän myös siellä, missä ei ole kameroita. Todellisuus tämän toteamuksen takana paljastuu, kun Immonen kysyy, milloin viimeksi silmiin on osunut lehtiotsikko Haitista.
11 miljoonan asukkaan Haiti Karibialla oli vahvasti suomalaislehtien otsikoissa ja television pääuutisena, kun maanjäristys aiheutti valtavaa tuhoa ja kärsimystä. Surullista kyllä tämä kärsimys menetti uutisarvonsa ja maailman huomio siirtyi muualle.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana Haitin tilanne on vain pahentunut siitä, mitä se oli maanjäristyksen jälkeen vaikka sinne vietiin valtavasti apuja. Siellä ei kuitenkaan puututtu mihinkään niihin syihin, minkä vuoksi Haiti on hirveän hauras ja kaikelle huonolle kehitykselle altis.
Haitissa on ollut ongelmia 300 vuotta aina siitä lähtien, mikä on orjuuden peruja. Immonen arvioi, että Haitin tilanne on ehkä koko maailman vaikein.
– Kamerat eivät voi seurata sitä, mutta näiden ihmisten tilanne on niin järkyttävä ja muutoksen aikaansaaminen siellä tuntuu lähes mahdottomalta. Tästä huolimatta ihmiset tarvitsevat apua.
Maailmanpalvelu pystyy toimimaan kameroista riippumatta, koska sen toiminnan rahoittaminen ei ole kiinni lahjoituksista vaan järjestö toimii kirkoilta ja valtioilta saamallaan tuella.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sodan kauhut Euroopan sydämeen. Länsimaiden katseet kääntyivät ymmärrettävästikin sinne, ja monissa valtioissa kehitysapuun korvamerkittyjä rahoja ohjattiin kiireesti Ukrainan tukemiseksi. Myös maailmanpalvelu on auttanut ukrainalaisia.
Euroopan sydämessä puhjenneen sodan vaikutukset heijastelevat muuallekin maailmaan.
– Euroopan ja muiden länsimaiden, jotka rahoittavat kehitysyhteistyötä, fokus on siirtynyt Ukrainaan. Se ei ole tapahtunut niin, että rahoitusta lisättäisiin Ukrainaan vaan rahat otetaan pois Keski-Afrikan tasavallasta. Se on todella ongelmallista.
Kun länsimaiden huomio on muualla, kriisialueille siirtyy yksityisiä sotilasryhmiä. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa vaikuttaa tällä hetkellä vahvasti venäläislähtöinen yksityinen armeija Wagner.
– Mitä vähemmän länsimaat rahoittavat niitä maita, jossa on konflikteja, sitä enemmän jätetään tilaa Wagnerille ja islamistisille terroriryhmille ja muille ei-tyypillisille taisteleville ryhmille. Se vaikeuttaa meidän työtä entisestään. Jos maassa ovat taistelevina osapuolina ei-perinteisiä armeijoita, sodan sääntöjen noudattaminen on entistä heikompaa ja avuntarpeessa olevien ihmisten suojelu entistä vaikeampaa. Myös meidän työntekijöihin kohdistuvat suorat uhat ovat lisääntyneet ihan järkyttävän paljon. Ennen minkä tahansa humanitaarisen avustusjärjestön logo suojasi ihmisiä, nyt se tekee työntekijöistä kohteita.
Immonen näkee työssään suurta inhimillistä kärsimystä eri puolilla maailmaa. Maailmassa on monta paikkaa, jossa apua tarvitaan välittömästi. Samaan aikaan kun ilmastonmuutos ja konfliktit runtelevat aiempaa pahemmin maailman köyhimpiä alueita, länsimaiden katseet ovat entistä enemmän kääntymässä sisäänpäin. Näin on käynyt myös Suomessa.
Tätä taustaa vasten yksi kysymys tulee väistämättä mieleen: Miltä hänestä tuntuu seurata Suomessa käytävää julkista keskustelua rasismista. Kysymys saa Immosen hiljaiseksi.
– Hävettää, surettaa, hän vastaa lopulta hiljaa ja jatkaa:
– Toiselta ihmiseltä viedään oikeus olla ihminen. Nyt se kohdistuu maahanmuuttajiin pääasiassa, seuraavaksi kohteena ovat vammaiset. Jo nyt kohteena ovat joissain asioissa seksuaalivähemmistöt. Joskus kohteena voivat olla vaikka liian vanhat. Niitä ryhmiä, jotka ovat vielä vähän heikommassa asemassa, löytyy aina.
Maailmassa vain muutos on pysyvää, ja se on kaikkien saavutettavissa.
– Meidän pitäisi olla kiltimpiä kun puhumme toisille. Meidän pitää ymmärtää, että kaikki puhuvat jostain kivusta käsin. Ei saa kiistää todellisuutta, josta toinen puhuu. Pitäisi yrittää ymmärtää ja toisaalta olla rohkeutta kumota valehtelu. Sen ei pitäisi mennä niin, että vaikenee, jotta ei itse joudu kohteeksi.
Sanoilla voidaan rakentaa muureja ihmisten välille. Immonen uskoo, että Suomessakin kärjistynyt vihapuhe on yksi koronapandemian jälkiseurauksista.
– Kun ihmiset eivät nähneet toisiaan kasvokkain, toisesta on helpompi alkaa puhua pahaa.
Immonen huomauttaa, etteivät ihmiset länsimaissa kykene ymmärtämään, miten lyhyt matka rauhasta on täydelliseen sotaan.
– Sudan ajautui kahdeksassa viikossa rauhan rakentamisesta täyteen sisällissotaan. Vuosien työ rauhan eteen oli silmänräpäyksessä ohi.
Demokratia ei ole täydellinen yhteiskuntajärjestys, mutta se on paras, joka on saatavilla. Immonen huomauttaa kuitenkin, ettei demokratia toimi ilman aktiivisia kansalaisia.
– Diktatuuri voi. Se toimii vaikka nukkien kanssa, hän lisää.
Hanna Hyttinen