Marita Pettersson toteuttaa unelmiaan – Kalannin kirjaston näyttely on hänen toinen oma näyttelynsä

0
Kreikan kulttuuri on innostanut Marita Petterssonia käyttämään omaa luovuuttaan.

Marita Petterssonin taidenäyttelyt teokset ovat suureksi osaksi tuoreita, mutta erään ikonimaisen maalauksen kesti valmistua kauan.

– Aloitin tämän jo 1980 tai 1981, mutta valmiiksi se tuli vasta 2015, Pettersson kertoo.

Petterssonilla on yli 30 vuoden työkokemus hallintotehtävistä. Hän on työskennellyt muun muassa Mynämäen kunnan perusturvajohtajana ja kuntayhtymä Akselin sosiaali- ja perhepalveluiden linjajohtajana.

Työn vaativuuden vuoksi taiteelle ei ollut aikaa.

– Lisäksi iltaisin oli paljon kokouksia, jotka veivät paljon aikaa.

Viimeiset seitsemän vuotta ovat kuitenkin olleet luovia.

– Jäin eläkkeelle vuonna 2015 ja heti sen jälkeen menin Raisio-opistoon taidepiiriin. Osallistuin muutamiin yhteisnäyttelyihin, mutta vasta maaliskuussa 2023 minulla oli rohkeutta pystyttää oma näyttely Mynämäen kirjastoon.

Nyt tuo sama näyttely on esillä Kalannin kirjaston Raimon kammarissa.

– Mietin pitkään, onko minulla varmasti rohkeutta tehdä tätä.

Petterssonin näyttelyn nimi on Rohkeus toteuttaa unelmia . Se kuvastaa hyvin hänen taiteilijan taivaltaan ja epävarmuutta, jonka hän halusi voittaa. Hän kannustaa muitakin toteuttamaan unelmiaan.

– Toivon, että näyttelyyn osallistuvat saavat tältä taide- ja runonäyttelyltä herkkyyttä omaan elämäänsä ja, että se innostaisi katsojiakin rohkeasti toteuttamaan omia unelmiaan.

34 taulun kokoelmanäyttely sisältää taidetta Petterssonin omista kiinnostuksen kohteista. Uskonnollisissa tauluissa on ikonimaisia sävyjä, kun taas matkailu on innostanut tutustumaan muun muassa Kreikan historiaan.

– Olen käyttänyt näihin veitsitekniikkaa, jolloin pinta näyttää rappaukselta, Pettersson kertoo tauluista, joihin ovat vaikuttaneet Knossoksen seinämaalaukset.

Tauluissa vilahtavat myös Pariisi, Venetsia, Thaimaa ja Hollanti, mutta suomalaisella kulttuurillakin on paikkansa.

– Maalaukseen Tie toteutin Suomen kalliomaalaukseen liittyviä kuvia, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja, öljyväreillä kankaalle maalaava Pettersson kertoo.

Inspiraatiota on löytynyt myös esimerkiksi lastenkirjoista ja vuodenaikojen vaihtelusta.

Raimon kammarin näyttelyssä on taulujen lisäksi myös taiteilijan runoutta. Pettersson julkaisi vuonna 2016 runokirjan Sydämen lempeä kosketus , jossa on hänen miehensä Henrikin valokuvia kuvituksena.

Seuraavana vuonna ilmestyi Elämä on lahja , jonka kuvituksen Pettersson teki itse.

– Silloin syntyivät ensimmäiset lapsenlapseni, jotka inspiroivat runokirjan tekoon.

Kalannissa jokaisen taulun kohdalla on myös siihen sopiva runo.

– Se tuo enemmän tunnetta taiteeseen, Pettersson kuvailee.

Hän ei vielä tiedä, onko hän pystyttämässä uusia näyttelyitä. Pettersson on yhä kutsuttuna erilaisissa tehtävissä ja lisäksi hän haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa lastenlastensa kanssa.

Itse oppinut taiteilija on kesän aikana tutustunut muiden taiteilijoiden näyttelyihin, eikä omille töille ole ollut aikaa. Pian hän kuitenkin tarttuu taas siveltimeen.

– Syksyllä aloitan taas opistossa, Pettersson sanoo ja kertoo, että suvussa taiteilijoita on enemmänkin.

Marita Petterssonin taide- ja runonäyttely Rohkeus toteuttaa unelmia on nähtävissä Kalannin kirjaston Raimon kammarissa elokuun ajan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän