– Kirja on lähinnä suvun elämäkerta eikä niinkään sukututkimus. Siihen on pyritty sisällyttämään myös paikallishistoriaa ainakin Uudestakaupungista ja Vehmaalta, Matti Jalava kertoo.
Jalavan suvun elämäkerta eroaa perinteisistä sukukirjoista jo nimellään. Se on ”Isoisän kavallustuomio ja muuta suvustani”.
– Valitsin kirjan nimen iltapäivälehti-tyyliin herättämään kiinnostusta. Kavallustuomiossa oli kyse Vehmaan työväenyhdistyksen rahojen väärinkäytöstä, Matti Jalava sanoo.
Hän kertoo, että 1930-luvulla saatu kavallustuomio tuli jälkipolvien tietoon vasta 1990-luvulla. Hän oli selannut kirjastossa Uudenkaupungin Sanomien vanhoja numeroita ja huomion kiinnitti lehdessä 20.8.1935 julkaistu yhden palstan uutinen otsikolla ”Kavallustuomio Vehmaalla”. Siitä ei ollut suvun piirissä puhuttu.
– Sen kerrottiin liittyneen demareitten ja kommunistien välisiin 1930-luvun kiistoihin, Matti Jalava kirjoittaa kirjan esipuheessa.
Kyseinen isoisä Artturi Jalava oli arvostettu vehmaalainen suutari, joka 1920-luvulta lähtien oli sosialidemokraatteja edustanut kuntavaikuttaja ja muun muassa paikallisen osuuskaupan hallituksen jäsen miltei kolme vuosikymmentä.
Mielenkiintoinen on kirjan tieto, jonka mukaan Artturi Jalava oli ennen oman suutarinverstaan perustamista suutarina Amberlan kartanossa, jossa saattoi olla yhtä aikaa jopa kuusi suutaria valmistamassa kenkiä. Niitä kartano vei muun muassa Ruotsiin.
Suvun vaiheitten myötä kirja kertoo myös paikallisista ja valtakunnallisista oloista. Sellainen on tieto, jonka mukaan Pohjanmaalta muutettiin työn perässä etelämmäksi. Näin teki muun muassa parikymppinen eteläpohjalaisen perheen vanhin tytär Johanna Ojanperä , joka muutti vuonna 1904 Alavudelta Vehmaalle piiaksi.
Aluksi hän työskenteli Amberlan kartanon omistamassa meijerissä, josta tuli vuonna 1905 Vehmaan Osuusmeijeri. Nuorten työpaikat olivat lähekkäin ja Artturi ja Johanna solmivat avioliiton vuonna 1906.
– He saivat viisi poikaa, joista yksi on minun isäni Erkki , Matti Jalava kertoo.
Silloinen sosiaaliturvakin selviää osittain kirjan sivuilta.
– Isoäitini Johanna otti hoitoonsa Vehmaalle muuttaneen nuoremman sisarensa kuoleman jälkeen tämän parivuotiaan pojan. Toisen siskon puoliso kuoli 1930-luvulla ja sisko jäi yhdeksän lapsen yksinhuoltajaksi. Lapsista kolme tyttöä oli jonkin aikaa Johannan ja Artturin hoidossa ja yksi 7-vuotiaasta aikuiseksi asti. Myös Johannan nuorin veli muutti Alavudelta 16-vuotiaana heidän talouteensa, Matti Jalava sanoo.
Monista suvuista löytyy epäilemättä tällaisia tietoja ja tarinoita aiempien sukupolvien tai nykyisten suvun jäsenten elämästä. Ne kertovat ihmisistä paljon enemmän kuin pelkät sukutaulut, vaikka tärkeitä nekin tietenkin omalla tavallaan ovat.
Matti Jalava kertoo kirjassaan luonnollisesti myös omasta ja perheensä elämästä. Hänen kunnallinen toimintansa Uudessakaupungissa oli pitkä ja tuloksellinen.
– Toimiminen kaupunginjohtaja Olavi Salaterän ”oikeana kätenä” oli vauhdikasta aikaa autotehdaspäätöksineen. Sain olla mukana kaupungin voimakkaassa kehitysvaiheessa, hän kertoo.
Myöhemmin hän toimi Uudenkaupungin seudun terveyskeskuskuntainliiton talouspäällikkönä ja Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintojohtajana. Hän toimi myös vajaan puolen vuoden ajan vt. kaupunginjohtajana sen jälkeen, kun Pekka Väänänen oli joutunut jättämään kaupunginjohtajan viran.
Matti Jalava on ollut aina ahkera kirjoittaja. Hän on tehnyt kymmenkunta historiikkia tai vastaavaa teosta. Erityisen merkittävä hänen ja hänen Tuula -vaimonsa panos oli viiden vakkasuomalaisen veteraanimatrikkelin aikaansaamisessa.
Sivuja sukukirjassa on miltei neljä sataa. Matti Jalava on harrastanut valokuvausta 1950-luvulta lähtien, joten kuvia on kertynyt seitsemässä vuosikymmenessä suuret määrät. Kun ne ovat kaikesta päätellen myös hyvässä järjestyksessä, on kirjaan löytynyt monta mielenkiintoista kuvaa. Myös muitten kuvia on mukana. Teos onkin erinomainen osoitus myös siitä, miten tärkeää on tallentaa perhekuvia, niiden ajat ja paikat ja erityisesti kuvissa esiintyvien henkilöiden nimet.