
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novidassa eletään kaikilla sen toimipisteillä muutoksen aikaa. Elokuun alusta lähtien voimaan astuneessa uudessa organisaatiossa kuntayhtymäjohtajan virka on lakkautettu ja tilalle on perustettu johtavan rehtorin viran.
Toimipisteisiin perustettiin myös uusia virkoja esimerkiksi kaksi rehtorin virkaa sekä kuusi koulutuspäällikön virkaa. Uudessakaupungissa uusissa viroissa aloittivat toimipaikan rehtori Timo Kulmala sekä tekniikan alojen koulutuspäällikkö Pauli Karihtala.
Novidan uusi ja vanha 240 henkilöstön ryhmä kokoontui maanantaina Cruselliin aloittamaan uutta lukuvuotta uudessa organisaatiomallissa.
Liedossa asuva Kulmala toimii myös Novidan Liedon toimipisteen rehtorina, mutta tulee viettämään Uudessakaupungissa neljä päivää viikossa. 20 vuotta Novidan palveluksessa eri tehtävissä työskennellyt Kulmala päätti hakea virkaa uusien haasteiden takia.
– Koin, että tässä pääsee aloittamaan ikään kuin puhtaalta pöydältä. Tunnen tietenkin suurimman osan henkilöstöstä, niin se varmasti helpottaa orientoitumista, yhteisten aineiden opettajaksi aikoinaan Novidaan tullut Kulmala kertoo.
35 vuotta Novidalla työskennellyt Uudenkaupungin apulaisrehtori Juha Jokinen jää syyskuussa eläkkeelle. Johtavan rehtorin viran myötä pedagogisen rehtorin tehtäviä siirtyy Kulmalan tapaiselle rehtorille. Apulaisrehtorilla ei aikanaan ollut samanlaisia tehtäviä.
– Vastuullani on Uudenkaupungin opetuksen järjestäminen, kehittäminen ja turvallisuus, Kulmala tiivistää.
Tekniikan alojen koulutuspäällikkö Karihtala puolestaan on uunituote novidalainen, sillä hän siirtyy Uuteenkaupunkiin Kymenlaaksosta. Monipuolisesti opetusalan töitä tehnyt ”pohjoisen poika” Karihtala on innoissaan päästessään uuteen projektiin.
– Tosi kiva tulla uuteen organisaatioon ja päästä yhdessä rakentamaan uutta sekä tukemaan myös uutta rehtoria. Näissä hommissa riittää haasteita, hän myöntää.
Haasteita Uudessakaupungissa, ja koko opetusalalla, todellakin riittää. Esimerkiksi vuosivuodelta pienenevät ikäluokat sekä oppimisvaikeudet pakottavat etsimään erilaisia ratkaisuja tulevaisuuden varalta.
– Miten osaamme tarjota työelämälle oikeat koulutukset? Miten pystymme tarjoamaan laadukasta opetusta meidän opiskelijoille? Kulmala pohtii.
Maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ovat Uudessakaupungissa iso opiskelijaryhmä, sillä Juha Jokisen mukaan 26 prosenttia opiskelijoista on vieraskielisiä. Vakka-Suomen seudulla maahanmuuttajataustaisia ihmisiä on paljon kausitöiden ja autotehtaan johdosta, mikä näkyy myös Novidassa.
– On tärkeää, että osaamme integroida heidät mahdollisimman nopeasti meidän yhteiskuntaan ja lopulta työelämään, Kulmala toteaa.
Uusi koulutuspäällikkö Karihtala tuo myös esiin lisääntyneen eritysopiskelijoiden määrän. Hän uskoo, että Novidan uusilla malleilla pystytään tarjoamaan entistä enemmän tukea oppilaille. Loppujen lopuksi koulun henkilökunta tekee työtä oppilaita varten.
– Vahvistetaan koulutuksia, ja oppivelvollisuuslain muutoksen myötä uutena tullut TUVA-koulutus auttaa meitä tarjoamaan vaihtoehtoja opiskelijoille, Karihtala sanoo.
Rehtorilla ja koulutuspäälliköllä on riittänyt ensimmäisten viikkojen aikana kiirettä tutustuessaan alueen työelämän yhteistyökumppaneihin. Verkostoituminen ja yhteistyö kumppaneiden ja oppilaitoksen kanssa on ensiarvoisen tärkeää.
– Olemme oppilaitoksena yksi osa kaupungin vetovoimaa. On tärkeää pystyä tarjoamaan työpaikalla tapahtuvaa opiskelua ja auttaa samalla kehittämään työpaikan palveluita. Autetaan toinen toisiamme ja pidetään huolta, kiteyttää rehtori Kulmala.