Suomen itäraja, myös Ruotsin ja Novgorodin välinen raja, määritettiin ensimmäisen kerran 700 vuotta sitten. Nykyinen Suomen itäraja on myös Naton ja Venäjän välinen raja.
Pähkinäsaaren rauha 12.8.1323 kuulunee suomalaista koulun käyneen tietovarantoon. Suomen alue oli tuolloin Ruotsin itäinen osa meren takana (Österland). Ruotsi ja Novgorod(in tasavalta) olivat jo usein sitä ennen sotineet. Useimmiten kysymys oli ollut Nevan alueen hallinnasta. Karjala ja Novgorod sotivat myös välillä keskenään.
Nevajoki kuului vuosisatojen ajan Suomenlahden jatkeena ”moottoritienä” liikuttaessa pohjoisesta Lähi-idän ja Välimeren maihin. Rauhansopimus mahdollisti ruotsalaisille, novgorodilaisille ja lyypekkiläisille kauppiaille vapaan kulun Nevajoella ja Itämerellä.
Sopimuksessa määriteltiin rajapyykkejä kuvailemalla Ruotsin itäraja Novgorodia vastaan. Tulkinnat sopimuksesta, rajan kulusta sekä rajan merkityksestä vaihtelevat, eikä alkuperäinen sopimusasiakirja ole säilynyt.
Vain rajalinjan kaakkoisosa Pihlajavedelle tiedetään. Rajan todetaan päättyvän mereen, mutta vaihtoehdoiksi jäävät Pohjanlahti ja Jäämeri. Usein rajan on esitetty kulkevan Pähkinäsaaren linnoitussaarelta Hanhikiveen, johon muutamia vuosia sitten aloitettiin surullisen kuuluisan ydinvoimalan rakentaminen.
Rauhansopimuksessa Etelä- ja Länsi-Suomi jäivät Ruotsille ja Karjala Novgorodille. Pohjoisessa Norja ja Novgorod tekivät vuonna 1326 rauhansopimuksen, jossa määritettiin niiden välinen raja sekä sovittiin Ruija ja Kuola yhteisalueeksi.
Raja jakoi Suomen uskonnollisesti ja kulttuurisesti. Idässä asuivat ortodoksit ja lännessä ensin katoliset, sitten protestantit. Uskonto vaikutti myös siihen, että Suomesta haettiin koulutusta ja sivistystä Ruotsista ja Saksasta.
Vuoden 1323 raja jakaa suomalaisia geeneissä, murteissa ja tavoissa edelleen, joskaan raja ei ole syy eroihin. Ovathan suomalaiset liikkuneet ja muuttaneet vuosisatojen ajan tuon maastossa näkymättömän rajan yli. Sen itä- ja pohjoispuolella asuvien elinajanodote on matalampi kuin länsipuolella asuvien. Alenevan väestökehityksen myötä rajan itä- ja pohjoispuoli on menettänyt vaikutusvaltaansa.
Vielä silmäys kirjoituksen alkuun: Vuoden 1323 jälkeiset Suomeakin koskeneet rauhansopimukset tehtiin Täyssinässä 1595, Stolbovassa 1617, Uudessakaupungissa 1721, Turussa 1743, Värälässä 1790, Haminassa 1809, Tartossa 1920, Moskovassa 1940 ja 1944 (välirauha) sekä Pariisissa 1947. ”Miedompia” sopimuksia ovat Ahvenanmaata koskevat sopimukset vuosilta 1856, 1922 ja 1940 sekä YYA-sopimus vuodelta 1948.
Hannu Luotola
prikaatikenraali evp