Pysäköinninvalvonta yleistyy Ugissa yksityisalueilla

0
Novidan alueella on lukuisia kylttejä, joissa kerrotaan pysäköinninvalvonnasta.

Uudessakaupungissa on paikoin käytössä yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa kiinteistön omistaja itse on solminut sopimuksen pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen kanssa. Näiden sopimusalueiden määrä on pysäköintivalvontayritysten mukaan kasvanut. Sopimuksia voivat tehdä esimerkiksi yritykset, taloyhtiöt ja muut tahot. 

Uudessakaupungissa Novida on juuri ottamassa käyttöön yksityisen pysäköinninvalvonnan alueellaan, ja asiasta kertovat kyltit on jo pystytetty.

– Pysäköinninvalvonta alkaa 15. päivä elokuuta, vahvistaa Novidan koulutuspäällikkö Aleksi Lehikoinen .

Lehikoinen kertoo, että ratkaisuun on päädytty, sillä väärinpysäköinnin suhteen on pitkään ollut ongelmia, etenkin opiskelijoiden pysäköinnissä.

– Sitä on monin keinoin pyritty kitkemään, hän toteaa, ja kertoo keinojen olleen riittämättömiä.

– Se on se juurisyy. Tällaista lähdetään koettamaan, Lehikoinen kertoo.

Pysäköinninvalvontaa tulee Novidan alueella suorittamaan ParkkiPate, jolla kaupungissa jo joitain kohteita on.

– Valvomiemme kohteiden määrä Uudessakaupungissa on ollut varsin vähäinen, mutta viime aikoina uusia kohteita on tullut jonkin verran lisää. Tyypillisesti tämä kertoo siitä, että tarve yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on alueella lisääntymään päin, kertoo ParkkiPate-yrityksen toimitusjohtaja Christian Metsäranta .

Pysäköinninvalvontaa ei Uudessakaupungissa toteuteta yhtä tiheään kuin suuremmissa asutuskeskuksissa, mutta Metsärannan mukaan valvontaa aiotaan kuitenkin jossain määrin toteuttaa.

– Uudessakaupungissa tulemme suorittamaan pysäköinninvalvontaa ”epäsäännöllisen säännöllisesti”, vaikkakaan ei luonnollisesti yhtä säännöllisesti kuin esimerkiksi Turussa, Metsäranta toteaa.

– Pysäköinninvalvontaa suorittavat kohteissamme aina meihin työsuhteessa olevat valvojat, hän kertoo valvonnan toteutuksesta.

ParkkiPaten lisäksi myös Pysäköintiturva tarjoaa pysäköinninvalvontapalvelua Uudessakaupungissa. Pysäköintiturvan asiakaspalvelun mukaan yritys toimii edelleen Uudessakaupungissa, tarkoituksena on toimia myös jatkossa ja tarpeen mukaan myös laajentua.

Kunnallisilla pysäköintialueilla pysäköinninvalvonnan aloittaminen ei saa kannatusta. Parkkipaikat halutaan pitää maksuttomina ja pysäköinti mahdollisimman helppona.

Kaupunkisuunnittelun projektityöntekijä Sonja Stenman ja kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kumpikin korostavat pysäköinnin joustavuuden ja arjen helppouden merkitystä.

– Meillä on paljon parkkipaikkoja, aina saa parkkipaikan. On vahvuus, ettei ole parkkisakkomahdollisuutta, toteaa puolestaan kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén.

Uudenkaupungin ydinkeskustan keskeisimmissä kortteleissa on Stenmanin mukaan yli 500 parkkipaikkaa, eikä lukuun lasketa esimerkiksi Leijonapuiston tai jäähallin aluetta. 

– Aikarajattomia meillä on suurin osa, päälle 300 näistä 500 paikasta, Stenman toteaa.

Jotkin paikkakunnat ovat käyttäneet pysäköinninvalvonnan puutetta ja maksuttomuutta kilpailuvalttina. 

– Salon kaupunki profiloitui siinä, että on maksuton pysäköinti, Stenman kertoo.

– Ehkä sellainen trendi pienissä kaupungeissa on korostaa maksuttomuutta, hän jatkaa.

Uudessakaupungissa pysäköintijärjestelyt nousevat esiin esimerkiksi tapahtumien yhteydessä, kun paikkakunnalle saapuu paljon väkeä muualta.

– Kun on tapahtumia, aika usein esille tulee se, että parkkipaikat ovat maksuttomia, kertoo Stenman maksuttoman pysäköinnin vetovoimatekijöistä.

Stenmanin ja Arvela-Hellénin mukaan nykyistä käytäntöä joskus kritisoidaan, mutta he arvelevat, että maksullinen pysäköinti ja pysäköinninvalvonta kirvoittaisivat huomattavasti enemmän kritiikkiä kuin nykytila. 

Uudessakaupungissa kunnan alueella pysäköinninvalvonnasta vastaa poliisi, joka harvemmin puuttuu väärinpysäköintiin, ellei siitä aiheudu turvallisuushaittaa. 

– Kyllähän turistin tunnistaa siitä, että he kiirehtivät autolle heti kun aikaraja umpeutuu, Stenman naurahtaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän