Raikkaat juomat maistuvat kesällä – Asiakasmäärät nousevat Uudenkaupungin Alkossa kesäisin

0
Uudenkaupungin Alkon palvelupäällikkö Johanna Vuorinen kertoo, että turistit ja mökkeilijät nostavat asiakasmääriä.

Kesäsesonki vilkastuttaa Alkon myyntiä, kun lomakausi ja eri juhlat saavat ihmiset liikkeelle. Uudessakaupungissa kasvua näkyy sekä litramyynnissä että asiakasmäärissä.

– Asiakasmäärät lisääntyvät 21 prosenttia kesän aikana, kertoo Alkon Uudenkaupungin myymälän palvelupäällikkö Johanna Vuorinen paikallisen myynnin osalta.

– Kesän osalta Uudenkaupungin myymälän litramyynti kasvaa noin 37 prosenttia, hän jatkaa.

Kesän myyntiä kasvattavat Uudessakaupungissa etenkin paikkakunnalle saapuvat kesäasukkaat ja matkailijat. Heidän myötään myynti vilkastui myös koronapandemian aikana.

– Koronavuodet kasvattivat kotimaan matkailua, ihmiset hakeutuivat enemmän mökeille ja maakuntiin, Vuorinen kertoo ja toteaa myynnin jo palautuneen jotakuinkin pandemiaa edeltäneelle tasolle.

– Tällä alueella on paljon mökkiläisiä, veneilijöitä ja turisteja, hän mainitsee.

Vuodenaika ja eri trendit vaikuttavat siihen, millaisia tuotteita menee kaupaksi milloinkin.

– Kesän aikana menee paljon roséviinejä, sitten hanapakkaukset ovat suosittuja myös, etenkin mökkiläisten keskuudessa, Vuorinen kertoo ja lisää, että kartonkipakkausten ja muovipullojen suosio on kasvanut kuluttajien etsiessä ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja lasille.

Kuohuvien ja raikkaiden juomien myynti korostuu kesäaikaan.

– Spritzerit ovat toista kesää todella suosittuja. Myös alkoholittomien tuotteiden kysyntä on kasvanut, Vuorinen kertoo tuoteryhmän menekistä.

Erityisesti kuohuviinit nostavat perinteisesti menekkiään kesäkauden aikana.

– Keväällä, kun alkaa valmistautuminen kesän juhliin, kuten ylioppilasjuhliin, kuohuviinien suosio kasvaa. Kuohuviinit ovat suosittuja läpi kesän, Vuorinen toteaa.

Kesän sesonki lähestyy loppuaan, kesän kausimyynnin päättyessä elokuun loppuun. Sen jälkeen on vuorossa syyssesongin alku ja talvisesonkiin valmistautuminen. Siinä missä kesällä suositaan virkistäviä, raikkaita ja kuohuvia juomia, iltojen pimetessä ja kylmetessä korostuvat myynnissä täyteläisemmät juomat.

– Ehkä, kun alkaa viileämmät ilmat tulemaan, punaviini kasvattaa suosiotaan. Pikkuhiljaa suositaan enemmän lämmittäviä juomia, Vuorinen toteaa ja kertoo esimerkiksi glögien tulevan taas syksyllä valikoimiin. 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän