Rauhanpuiston kunnostuksen urakkatarjous hylättiin

0
Kaupunki on aiemmin hankkinut Rauhanpuistoon näyttävät kausivalot.

Tiistain teknisessä lautakunnassa käsiteltiin Rauhanpuiston kunnostuksen ensimmäisen vaiheen urakoitsijan valintaa. Urakka kilpailutettiin siten, että valintaperusteena oli halvin hinta. Määräaikaan mennessä tarjouksen teki ainoastaan Destia Oy, jonka arvonlisäveroton kokonaishinta urakalle oli 149 500 euroa.

Kaupungin tämän vuoden talousarvioon oli varattu Rauhanpuiston kunnostukseen investointimäärärahoiksi 146 000 euroa. Puuttuva rahoitus olisi mahdollista ottaa puistojen kunnostukseen varatuista rahoista.

Kuitenkin teknisessä lautakunnassa käydyn keskustelun aikana lautakunnan jäsen Eero Hento (valtuustoryhmä Saastamoinen–Hento) esitti, että Destian tarjous hylätään sillä perusteella, että tarjouspyynnössä sanotaan, että määrärahojen ylittyessä tilaajalla on oikeus hylätä kaikki tarjoukset. Lautakunnan varajäsen Petri Marttila (ps.) kannatti Hennon esitystä.

Äänestyksen jälkeen äänin 3–6 Hennon esitys hyväksyttiin ja Destian tarjous hylättiin. Hennon tekemän ja Marttilan kannattaman esityksen kannalla olivat lisäksi Janne Maikola (sd.), Merja Mänty (kok.), Reko Wallenius (kok.) ja Juha Aaltonen (ps.).

Kaupungin teknisen johtajan Jari Nikkarin pohjaesityksen kannalla olivat varajäsen Eila Polojärvi (sd.), Virve Pihlava-Lahtinen (kesk.) ja Yrjö Romppainen (sd.).

Kaupunki on hankkinut Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:ltä suunnitelmia kirjaston vieressä olevan Rauhanpuiston kunnostukseen. Aiemmin lehdessä on kerrottu, että suunnitelman pääkohtia ovat muun muassa puiston etelälaidalle suunnitellut istuskeluportaat, esteettömän luiskan rakentaminen sekä kirjaston seinustan ratkaisut ja uudet pinnoitteet. Lisäksi suunnitelmissa on määritelty puiston uusia pintamateriaaleja sekä kalusteita ja varusteita.

Osa mahdollisista suunnitelmista vaatii yhteistyötä viereisen kauppakiinteistön omistajan kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän