Rinnekoti Jäsperlä ajautui konkurssiin – Asukkaat siirretään aluksi Suvelakotiin, myöhemmin Rauha-kiinteistöön

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on saanut Rinnekoti Jäsperlältä tiedon torstaina 24.8., että Uudessakaupungissa sijaitseva yksikkö lopettaa toimintansa ja hakeutuu konkurssiin. Jäsperlässä asuu tällä hetkellä 16 Varhan asiakasta ja heidän uudelleensijoitusta korvaavaan yksikköön järjestellään parhaillaan.

Rinnekoti Jäsperlässä asuvat Varhan asukkaat siirretään seuraavan kahden viikon aikana, 8. syyskuuta mennessä, Kalannissa sijaitsevaan Suvelakotiin. Varhan mukaan omaisille informoidaan tarkemmin asiasta.

– Olemme saaneet Rinnekoti Jäsperlältä ilmoituksen konkurssista. Tästä syystä käynnistämme heti asukkaiden kiireellisen sijoittamisen korvaavaan yksikköön. Tilanne on asukkaille ja heidän omaisilleen luonnollisesti erittäin ikävä ja olemme siitä pahoillamme. Olemme ryhtyneet kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta asukkaiden hyvinvointi on turvattu koko muutosvaiheen ajan, ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen sanoo.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue irtisanoi 19. kesäkuuta palvelusopimuksen Rinnekoti Jäsperlän kanssa. Varhan mukaan syynä irtisanomiseen olivat yksikön toiminnassa havaitut puutteet sekä kykenemättömyys korjata palvelutaso sopimuksen mukaiseksi hyvinvointialueen huomautuksista huolimatta. Palveluntuottajalla on ollut toistuvia puutteita ja ongelmia palvelun laadussa ja omavalvonnassa. Sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja yhteistyön oli tarkoitus jatkua sopimuksen irtisanomisajan mukaisesti 19. joulukuuta saakka.

Rinnekoti Jäsperlä kertoi konkurssista sosiaalisessa mediassa keskiviikkona 23.8.

– Tähän on tultu, meidän piti tehdä ratkaisu, mitä todellakaan emme olisi halunneet. Meidän mahdollisuudet selvitä siinä vaiheessa on olemattomat, jos emme saa asukkaita. Kahdeksan tyhjää paikkaa on liikaa, Rinnekoti Jäsperlä totesi somessa. Rinnekoti Jäsperlä on toiminut 25 vuotta.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on parhaillaan perustamassa uutta asumispalveluyksikköä Uuteenkaupunkiin hoivapalveluyritys Attendon omistamaan Rauha-kiinteistöön, Lukkosepänkadulle. Uusi yksikkö avataan lokakuun alkupuolella ja kaikille Rinnekoti Jäsperlän asukkaille järjestyy sieltä vakituinen palveluasumisen paikka. Yksikköön tulee kaikkiaan 28 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa. Henkilöstön rekrytointi yksikköön on parhaillaan käynnissä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän