Sen sijaan jossakin siellä puolueiden toimistoissa ja johtoryhmissä on syntynyt ajatus, että eihän syitä vaalitappioon voi löytyä heistä itsestään, niin erinomaisina kuin itseään pitävät. Syyn täytyy olla muissa puolueissa.
Ruotsista tuleen mallin mukaan syy on sälytetty perussuomalaisille, joiden kanssa ei haluta olla tekemisissä. Ja kun etsimällä etsittiin, niin nuoruuden hairahduksia kaivelemalla löytyi syyksi rasistiseksi leimattavat kirjoitukset ja puheet. Tällaisin syyttelyin vaaleissa voittaneita nyt maalitetaan.
Kaikki kynnelle kykenevät puoluetoverit ovat tässä kantamassa kortensa kekoon. Vasemmistolla on ollut aikaa täyttää mahdollisimman monia hallinnon, median ja luottamuselinten paikkoja omilla kannattajillaan, joten kyllä moittijoita piisaa.
Filosofisesti ilmaisten sopisi näille soimaajille sanoa samoin kuin Putin äskettäin vastasi omalta kohdaltaan leimaajilleen sanoen ”ite oot”. Niin sopimaton kuin sodan aloittanut diktaattori onkin esimerkiksi, pitää oivaltaa, että vasemmalla pyritään ylivaltaan maassamme. Ensin perussuomalaiset ja sitten kokoomuslaiset mataliksi sekä tietenkin kaikki vaaleissa nukkuneet siinä sivussa.
Kirjoituksellani haluan muistuttaa videat consules ohjeen olemassaolosta.
Reino Alho