
14- ja 15-vuotiaiden Suomen mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Imatralla. Uusikaupunkilaisurheilijat menestyivät hyvin ja mitaleitakin saatiin.
Jo perjantaina Kalannin Vankan Ellen Ellä käveli SM-hopealle 14-vuotiaiden tyttöjen 3000 metrillä. Ellen käveli ennätyksensä 17.40,21. Kilpailun voitti ylivoimaisesti KU-58:aa edustava Hilma Larvala ajalla 16.17,66.
Kilpailuun osallistui yhdeksän kävelijää, joista peräti kuusi teki oman ennätyksensä.
Lauantaina mitalikorokkeelle kiipesi Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Frans Heinonen , joka pukkasi kuulaa ennätystulokseensa 12,82. Frans työnsi jo ensimmäisellään paremmin kuin aiemmin eli 12,71. Mitali ratkesi tuohon, sillä Kauhajoen Karhun Eetu Ylisen paras kantoi myös 12,82, mutta toiseksi paras vain 12,67. Näin pronssi meni niukasti Fransille.
Voiton 14-vuotiaiden sarjassa vei ylivoimaisesti Savonlinnan Riennon Teo Hietalahti (14,79) ennen Paltamon Urheilijoiden Eeli Holappaa (13,35).
Kolmannen mitalin Uuteenkaupunkiin toi nykyään Rauman Urheilijoita edustava Emma Helminen, joka juoksi toiseksi sunnuntaina 15-vuotiaiden 300 metrillä.
Emman aika oli hänen ennätyksensä 42,18, millä hän paransi jo alkuerissä juoksemaansa ennätystä 0,28 sekunnilla. Kuivasjärven Auran Anni Niskala juoksi voittoon ajalla 41,29.
300 metrin aidoissa Emma Helminen juoksi myös ennätyksensä 46,90, ja sijoittui viidenneksi.
Frans Heinonen pääsi lähelle mitalia myös kiekossa, jossa hän oli viides ennätyksellään 38,71. Pronssimitali jäi noin 2,5 metrin päähän. Kultaa voitti Alavieskan Virin Jere Murto komealla kaarella 55,82.
Joonas Heinonen oli vuotta vanhempien sarjassa neljäs moukarissa ennätyksellään 49,14. Pronssiin olisi vaadittu 5,5 metriä pidempi heitto. Voiton vei Vantaan Salamoita edustava Nooa Merimaa 65,27 metrin heitolla.
Kuulantyönnössä Joonas oli yhdeksäs tuloksella 13,20. Kultamitalin nappasi Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Jesse Kaipiainen 15,72 metrin työnnöllä.
Kalannin Vankka sai Imatralta toisenkin mitalin, kun T15-sarjan kiekonheiton joukkuekilpailussa Olivia Suutarin ja Elli Tättilän heitot kantoivat yhteensä 61 metriä. Turun Urheiluliiton Venla Manner ja Niina Pettersson heittivät yhteensä 71,73 metriä.
Henkilökohtaisessa kilpailussa Olivia oli seitsemäs tuloksella 38,89 ja Elli sijalla 20 tuloksella 22,58. Kultaa voitti Porin Yleisurheilun Kiia Mäkinen 45,58 metrin heitolla.
Kuulassa Olivia Suutari oli yhdestoista tuloksella 10,77 ja Elli Tättilä oli seiväshypyn 13. ylitettyään korkeuden 220.
14-vuotiaiden kuulassa Vankan Janette Sjöberg sijoittui kymmenenneksi
tuloksella 9,83.
Laitilan Jyskeestä Imatralla oli mukana vain Sara Honkakangas , joka oli 14-vuotiaiden keihäässä kuudes ennätyksellään 40,49. 300 metrin aidoissa Sara oli yhdestoista ajalla 51,25.