Vielä joulukuussa ennakoitiin, että tuloveroprosenttia pitäisi korottaa ensi vuonna 0,99 prosenttiyksiköllä. Nyt talousarviota lähdetään laatimaan sen pohjalta, että veronkorotus olisi 0,49 prosenttiyksikköä. Tosin heti seuraavana vuonna tuloveroprosenttia pitäisi nostaa jälleen 0,50 prosenttiyksiköllä. Sen jälkeen Uudenkaupungin veroprosentti olisi 9,10. Lisäksi kiinteistöveroprosentteja nostettaisiin.
Se on ollut kaikkien tiedossa, että tiukemmat ajat ovat edessä. Jo silloin kun valtuusto teki päätöksen Wintterin rakentamisesta, valtuusto hyväksyi samalla sen, että jostain on säästettävä. Onhan kyseessä kaupungin suurin rakennusinvestointi vuosikymmeniin. Tiukkuutta tuovat myös supistuvat valtionosuudet.
Talousarviosta ja -ohjelmasta on silti tulossa syksyllä tiukka poliittinen vääntö, sillä kaupunginhallitus ei ollut asiassa yksimielinen. Eriävää mielipidettä oli lähinnä siitä, korotetaanko tuloveroprosenttia vai pitäisikö säästökohteita etsiä lisää.
Säästöjä on helppo vaatia, mutta käytännössä säästöpäätökset tekevät aina kipeää. Ne koskettavat ihmisiä, työntekijöitä ja asukkaita. Jotain ja joltain otetaan pois. Lisäksi Uudessakaupungissa on jo nyt hoidettu taloutta fiksusti.
Kaupunki valmistautui talousohjelmaansa yhdessä FCG-konsultoinnin kanssa. FCG on vertaillut kuntien taloutta. Vertailussa oli mukana 292 kuntaa. Lopputuloksena oli, että niistä vain 56 kuntaa pystyy tuottamaan palvelut Uuttakaupunkia edullisemmin. Kiinteistöjen myyntikään ei ole aivan helppoa.
Tuskin kukaan toivoo veronkorotuksia, mutta säästökohteitakin on vaikea löytää. Toivottavasti talouskeskustelua käydään syksyn mittaan hyvässä hengessä niin, että pöytään tuodaan uusia ideoita.
Teija Uitto