
– Tämä on nyt vähän tällainen senioritalo ja sen takia pihassa ei ole hiekkalaatikkoa tai keinuja, hän sanoo.
Kerrostalopiha on kooltaan lähes 2000 neliötä ja sitä rajaa toiselta laidalta vastikään talkoilla vihreäksi maalattu lauta-aita. Toisella laidalla on pensasaita ja kadun puolella autotallirakennus. Keskelle jää ensin siisti asfaltoitu pysäköintialue ja sitten nurmikkoa, pensaita ja puita sekä pöytäryhmä.
Talon sisäänkäyntiä reunustaa komea perennapenkki. Pihan kruunu on vanha, koristeellinen kaivon kansirakennelma muistona siitä, että pihan omenapuun juurella on ollut oikeasti kaivo.
Kangas on asunut talossa kymmenisen vuotta. Hän kertoo olleensa aina kiinnostunut kukista ja puutarhanhoidosta ja huomasi heti vähän hunningolle jääneen perennapenkin.
– En oikein pääse siitä ohi ilman, että nypin rikkakasveja mennessäni. Penkki ei juuri nyt ole parhaimmillaan, sillä talossa tehtiin julkisivuremontti kaksi vuotta sitten ja talon huputus ja hiekkapuhallusvesi tekivät tässä tuhojaan.
Talon naisväki huolehtii keskipihan kauniista kesäkukkaistutuksista, Kankaan kontolle on jäänyt kukkapenkin ja takapihan pensasalueen hoito. Myös isoon pihasaarneen nojaava vanha polkupyörä on koristettu kesäkukilla.
Oleskeluryhmän taakse, koko nurmialueen leveydeltä, tehtiin joitakin vuosia sitten istutusalue, jossa on pallohortensioita, havuja, vuohenkuusamaa, tuiviota, maanpeittokasveja sekä ruusuorapihlaja. Istutusalueen ja piha-aidan väliin on jätetty noin puolen metrin levyinen huoltokäytävä.
Kuumina kesäpäivinä piha on miellyttävän suojainen. Kangas kertoo, että oleskelupaikka on päivittäisessä käytössä.
– Täällä kahvitellaan ja joskus nostamme tänne grillin.
Pihasta on turha hakea roska-astioita, sillä ne on piilotettu katseilta. Jätepiste, Kankaan sanoin materiaalinkäsittelykeskus, on järjestetty yhteen talon pyöräsuojista. Tilaan pääsee vain avaimella ja siellä ovat siisteissä riveissä sekä jäte- että kierrätysastiat. Kadun puolella on toinen ovi, josta säiliöt voidaan tyhjentää kuljetusautoihin ilman, että autojen tarvitsee ajaa pihalle.
Piha on tältä erää valmis ja hoidettu, eikä sinne ole juuri nyt suunnitteilla mitään uutta, Kankaan mukaan korkeintaan ehkä vastakkain istuttava keinu. Yksi pihasaarnen oksista tosin alkaa näyttää jo siltä, että saattaa jonain päivänä katketa ja osua taloon. Oksan katkaisemiselle on pyydetty kaupungilta lupaa, mutta sitä ei annettu.
– Kadun puolelle on tulossa sen verran uutta, että haikarareliefin taakse on suunnitteilla led-valot.
Tässä juttusarjassa esitellään Uudenkaupungin upeat pihat 2023 -kilpailuun osallistuvia puutarhoja. Kilpailun järjestävät Uudenkaupungin Sanomat, Uudenkaupungin omakotiyhdistys, Vanhat Talot ry ja Kurjenpolun taimipalvelu. Pihakilpailun yleisöäänestys alkaa 12.8. ja voittajapihat julkistetaan Rauhanpuistossa, Illallinen Ugin taivaan alla -tapahtumassa 31.8. sekä lehdessämme 2.9.
Pirkko Varjo