Ukrainan itsenäisyyttä juhlittiin Crusellissa

0
Crusellissa kuultiin perjantaina ukrainalaisia lauluja.

Kulttuurikeskus Crusellissa kunnioitettiin Ukrainan itsenäisyyden 32. vuosipäivää perjantaina.

Tapahtuman alussa kuultiin Ukrainan kansallislaulu ja pappi Soile Palmu piti hartauden.

Lapset sytyttivät muistokynttilät ja tilaisuudessa pidettiin hiljainen hetki sodassa kuolleiden muistoksi.

Lukuisten musiikkiesitysten lisäksi pidettiin puheita ja nähtiin pieni näytelmä.

Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio kertoi puheessaan, että Uudessakaupungissa on 329 ukrainalaista, joista kesäkuun loppuun mennessä kotikuntaa on hakenut noin 50.

– Koko Suomen kansa ja me uusikaupunkilaiset olemme halunneet toivottaa ukrainalaiset tervetulleeksi. Me haluamme olla auttamassa ja tukena tässä vaikeassa tilanteessa. Kiitos tänne sijoittuneille ukrainalaisille kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä myös meitä kohtaan. Tarkoitamme hyvää ja haluamme auttaa, mutta tässä tilanteessa on edelleen paljon uutta opittavaa myös meille, emmekä me ole täydellisiä, Vainio sanoi puheessaan.

Vainio on huomannut, että ukrainalaisyhteisö on osallistunut aktiivisesti kaupungin tapahtumiin ja tuonut uutta osaamista ja jakaneet kulttuuriaan aktiivisesti.

Juhlaa järjestämässä ollut Olga Gotsmanova haluaa kiittää Merettaria ja Laulu-Veikkoja sekä monia muita tapahtuman mahdollistajia.

– Sydämestä kiitos meidän musiikkinäyttelijöille Olga Pidstepna ja Veronika Oliinyk . Kaikille, jotka olivat lavalla ja auttoivat järjestää konsertin. Myös iso kiitos Teijo Sirniölle , hän on aina mukana auttamassa ja neuvomassa. Ja rajaton kiitos Terttu Lundelin , hän on väsymättömästi auttanut puolitoista vuotta, Gotsmanova kiittelee.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän