
Syyskauden futissarjojen ottelut käynnistyivät parisen viikkoa sitten. Nelosessa pelaava UPK:n naisten joukkue sai kotikentälle vastaansa MaPS:n ja tulos oli pelitapahtumien mukainen. Ukilaisnaiset kuittasivat ansaitun voiton maalein 3-1.
Seuraavana päivänä miesten joukkue yritti samaa TPK 2:n vieraillessa. Oli erittäin lähellä, etteivät loppunumerot olisi olleet identtiset. Vierasjoukkue pilasi tämän loppuhetkien osumalla, mutta sarjapisteet jäivät UPK:lle pelin päättyessä 3-2.
Naisten lohkossa on kahdeksan joukkuetta, joista kolme on jäänyt kauas muista. UPK porhaltaa kärkiviisikon mukana, jossa erot ovat pieniä. Joukkue nousi tämän voiton myötä neljänneksi.
– Yritämme muistaa edelleen lähtötilanteen. Mietimme silloin, onko järkeä lähteä koko sarjaan ja saammeko lainkaan sarjapinnoja. Eli tämähän on mennyt erinomaisesti, joukkueen valmentaja Kari Dahlberg arvioi.
Valmennus on ollut erityisen mielissään nuorten pelaajien määrästä, joka takaa jatkuvuutta kaupungin naisfutikseen.
Dahlberg on saanut pitkästä aikaa molemmat tyttärensä samaan joukkueeseen, kun ykkösdivarin kärkiporukasta JyPK:sta (Jyväskylä) kesän ajaksi Uuteenkaupunkiin siirtynyt Jenna Dahlberg on tuonut huomattavaa vahvistusta joukkueen keskikentälle. Maskua vastaan Jenna sinetöi loppulukemat rankkarista, kun hänet kaadettiin rangaistusalueen reunalla. Muista maaleista vastasivat Klinta Martinjekaba ja Petra Suominen . Martinjekaba on ollut joukkueen kovin maalipyssy 11 osumalla.
Miesten viikonlopun matsissa vierasjoukkue siirtyi ensin johtoon, ennen kuin Thamer Tuama laukoi upeasti tasoituksen. Toisella puoliajalla mentiin tasaisesti, kunnes UPK sai pilkun vastustajan käsivirheestä. Valtteri Salin sijoitti pallon eri nurkkaan kuin aavistuksen tehnyt molari ja kotijoukkue siirtyi 2-1 johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin Severi Marttila pelattiin läpi nopealla syötöllä ja hän chippasi tyylikkäästi pallon veskarin yli. TPK:n kavennus tuli juuri ennen loppuvihellystä ja näin kolme sarjapistettä UPK:lle.
Kamppailu oli sarjakolmosen ja nelosen välinen ja nyt paikat vaihtuivat. UPK on 12 joukkueen lohkossa kolmantena. Parempaan sijoitukseen tuskin on rahkeita, sillä kärkikaksikko on kymmenen pisteen päässä. Takana väijyy iso liuta joukkueita, joten hyvin pitää pelata tämän aseman säilyttämiseksi.
Miesten joukkue pelaa seuraavaksi kotikentällä 25.päivä elokuuta TuToa vastaan. Naiset puolestaan palaavat kotinurmelle ensimmäinen päivä syyskuuta (UPK-RaiFu 2).