Poijuihin on kiinnitetty rihmamaisten levien kasvuun sopivia lasikuitualustoja, joiden annetaan kerätä leväkasvustoa yhteensä neljän viikon aikana. Poijut sijoittuvat pääosin kipsikasan edustan merialueelle mutta myös muualla merialueella on vertailupaikkoja.
Merkkiviirein varustettuja tutkimuspoijuja sijoitetaan laivaväylän ja Hankosaaren väliin sekä Urpoisten ja Humalaisten saarten rantavesiin. Poijuja ei sijoiteta laivaväylille.
Veneilijöitä ja muita vesilläliikkujia pyydetään huomioimaan tutkimuspoijut ja varomaan yliajoa ja leväalustojen vahingoittumista. Tutkimuksen tekee Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy.