– Astioiden lukitseminen vähentää pisteiden väärinkäyttöä ja tämän myötä painetta aluekeräysmaksun korottamiseen, LSJH:n aluepalvelusuunittelija Kirsi Aittakari kertoo.
LSJH toi keväällä yhteensä 11 Uudenkaupungin aluekeräyspisteeseen jäteastiat sekajätteen (ent. polttokelpoinen jäte) keräämiseen niiltä kiinteistöiltä, joilla ei ole tieyhteyttä mantereelle. Aluekeräyspisteistä seitsemän sijaitsee Uudenkaupungin keskustassa tai keskustan lähialueilla olevien venesatamien yhteydessä. Lokalahdella ja Pyhämaassa on kummassakin kaksi sekajätepistettä, jotka on sijoitettu LSJH-ekopisteiden tai Rinki-ekopisteiden yhteyteen. Niihin voi viedä sekajätteet ja hyötyjätteet näppärästi samalla kertaa. LSJH:n astian tunnistaa kyltistä.
Aluekeräysastiat on tarkoitettu ainoastaan asumisessa syntyvälle sekalaiselle kotitalousjätteelle. Esimerkiksi rakennusjätettä tai isokoisia jätteitä pisteille ei saa tuoda, vaan ne on vietävä jollekin LSJH:n 13 lajitteluasemasta. Myöskään astioiden ulkopuolelle ei saa jättää jätteitä. Uusikaupunkilaisia lähin lajitteluasema palvelee Orivolla.
– Jos aluekeräyspisteen avain on vielä saamatta, nyt on hyvä aika hankkia se, Aittakari vinkkaa.