Vakka-Suomen taideyhdistyksen kesänäyttelyssä annetaan tilaa tekijöille

0
Näytillä on tällä viikolla muun muassa Jenni Nordmanin teoksia.

Vakka-Suomen Taideyhdistysksen kesänäyttely jatkuu vielä ensi viikon sunnuntaihin asti. Taideyhdistyksen jäsenten teoksia on ollut näytillä heinäkuun 10. päivästä lähtien. Yhdistyksen puheenjohtaja Jorma Perhe kertoo, että näyttelyssä ryhmä ja henkilöt vaihtuvat viikottain. Kesänäyttelyn aikana esiin pääsee 15 yhdistyksen jäsentä.

– Neljä viikkoa on perinteisiä maalauksia, kaksi viikkoa on ollut sellaisia, että olen antanut ne valokuvaajien käyttöön, Perhe toteaa. 

Varsinaista yhtenäistä teemaa näyttelyn aikana ei ole.

– Jokainen on saanut laittaa sitä mitä haluaa, Perhe kertoo, ja lisää, että yhdellä seinällä on yhden taiteilijan teoksia.

– Yhden tekijän työt muodostavat yhden kokonaisuuden, hän toteaa. 

Näyttely on Perheen mukaan sujunut hyvin, ja paikka on ollut sopiva. Pitkä näyttelyaika järjestyi osin sattuman kautta, kun toinen tilaan kaavailtu näyttely peruuntui.

– Vieraskirjan mukaan on hyvin käynyt katsojia. Olen tyytyväinen, että saatiin erilaisia ihmisiä esiin, hän sanoo.

7.–13.8. näytillä on  Liisa Lehtisen , Marja-Liisa Malkaniemen ja Jenni Nordmanin teoksia. Seuraavalla viikolla esillä on puolestaan  Jaana Jalosen , Mika Reinholmin ja Pentti Selinin valokuvia.

Perhe kertoo, että syksyisin järjestettävä Vakka-Suomen Taideyhdistyksen perinteinen vuosinäyttely Crusellin näyttelytilassa on tiedossa tänäkin vuonna.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän