Varhan toimintakulut ylittyvät tänä vuonna reippaasti – Palvelurakenteen uudistamista kiirehditään

0
Varhan aluehallitus kävi läpi alkuvuoden kuluja.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan aluehallitus kokoontui tiistaina. Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen osavuosikatsauksia, hyväksyi organisaation sisäisiä muutoksia ja niihin liittyviä määrärahamuutoksia.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ennuste vuoden 2023 alijäämästä nousee noin 123 miljoonaan euroon. Ennuste on tehty ensimmäisen vuosipuoliskon toteuman pohjalta.

– Ensimmäinen, vuoden 2023 talousarvio oli nimensä mukaisesti arvio. Laadimme sen poikkeuksellisissa olosuhteissa: hyvinvointialueiden talouden näkyvyys oli monella tavalla sumuinen ja ennustettavuus heikko. Nyt sumu on hälvenemässä ja näemme, missä tilanteessa olemme, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kuluvan vuoden toimintakulujen arvioidaan ylittyvän noin 66 miljoonalla eurolla. Merkittävä osa poikkeamista johtuu henkilöstökuluista ja palvelujen ostomenoista.

Henkilöstömenojen ylitystä analysoidaan tarkemmin, mutta kuluja ovat nostaneet ylityöt ja hälytyskorvaukset, joilla on paikattu henkilöstöpulaa. Henkilöstövuokrausmenot ovat iso osa palvelujen ostoja ICT-kulujen ohella.

– Teemme jatkuvasti töitä koko Varhassa löytääksemme tapoja alijäämän kasvun pysäyttämiseksi. Vakava pula henkilöstöstä heijastuu kustannuskehitykseemme. Henkilöstömme hyvinvointi on nyt erityisen tärkeää, ja siihen panostamme entistä enemmän, sanoo Martikainen.

Hyvinvointialue on aloittanut useita erilaisia toimia alijäämän kasvun pysäyttämiseksi. Talousarvion valmistelun yhteydessä tulosryhmissä on valmisteltu organisaatioon liittyviä muutoksia, jotka tulisi saattaa voimaan vuoden 2024 alussa. Siirroilla ei ole vaikutusta henkilöstön määrään.

Varhassa on tarkoitus vähentää vuokratyön käyttöä ja mahdollisiin uusiin hallinnollisiin tehtäviin etsitään tekijöitä nykyisestä henkilökunnasta.

Myös toiminnan keskittämistä Varhan omistamiin kiinteistöihin selvitetään. Martikaisen mukaan muihin hyvinvointialueisiin verrattuna Varhalla on runsaasti toimitiloja. Varha aikoo myös kilpailuttaa kumppanuussopimuksia uudelleen ja palvelurakenteen uudistamista kiirehditään.

– Hyvinvointialueiden täytyy pystyä kattamaan alijäämä vuoden 2026 loppuun mennessä. Tämä johtuu hyvinvointialueiden rahoitusmallista, joten vaihtoehtoja ei ole, Martikainen muistuttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän