Virolaiset palailevat kotimaahan – Professori Tiit Tammarun mukaan iän mukana kaipaus kotiin kasvaa

0
Professori Tiit Tammaru kertoi, että Suomessa asuminen muuttaa virolaisten arvoja.

Suomessa asuu virolaisia saman verran kuin koko Vakka-Suomessa on asukkaita. Professori Tiit Tammaru kertoi Rauhan Symposiumissa, että vuosien 2008–2022 aikana Suomeen muutti Virosta 47 000 ihmistä. Lisäksi on ihmisiä, jotka asuvat molemmissa maissa, kuten rakennusalalla työskentelevät. Arvion mukaan noin 25 000 virolaista ovat kahden maan asukkaita.

– Virosta on muutettu Suomeen töiden ja paremman palkan perässä. Mutta kun on tutkittu, mistä syystä ihmiset jäävät Suomeen, ykkösenä ei olekaan enää palkka, vaan virolaiset ovat löytäneet täältä turvallisen elämän, Tammaru kertoo.

Virolaiset arvostavat Suomessa asuinympäristöä sekä sosiaalista turvallisuutta.

Muuttoliikkeen päätekijät ovat yleisesti elintasoerot sekä ravisuttavat tapahtumat, kuten luonnonkatastrofi tai yhteiskunnallinen muutos. Nämä syyt ovat synnyttäneet myös virolaisten muuton Suomeen. Suurin lähtijäryhmä ovat olleet 20–40-vuotiaat.

– Sitä vanhemmat eivät enää yhtä todennäköisesti muuta.

Enää Virosta ei muuteta Suomeen yhtä innokkaasti kuin takavuosina. Muuttoliikkeen suunta on vaihtunut. Kun vielä vuonna 2013 Virosta muutti Suomeen 6 000 henkilöä, viime vuonna 2021 Suomesta Viroon muutti tuhat.

– Paluumuuttohalukkuus on voimakkainta ihmisillä, jotka eivät ole integroituneet riittävästi. Toisaalta hyvä integroituminen voi johtaa hyvään palkkaan, mikä taas helpottaa muuttoa takaisin kotimaahan, Tammaru kuvailee ihmisten käyttäytymistä.

Yleensä paluumuuton syyt ovat perhe tai elämänvaihe, esimerkiksi ikääntyessä aletaan kaivata kotimaata.

Se on huomattu, että Suomessa asuminen muuttaa virolaisia.

– Kun rakennusmiehet palaavat Viroon, heillä on muuttuneet arvot. He ajattelevat, että vapaa-aikaa voisi olla enemmän, eikä työn tarvitse täyttää koko elämää, Tammaru kertoo. Hänen mukaansa 31 prosenttia virolaisista on kuitenkin päättänyt jäädä pysyvästi Suomeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän