Casper Santanen palaa kiekkoammattilaiseksi eksoottisessa ympäristössä

0
Uudenkaupungin jäähallista on pitkä matka Espanjaan, jonne Casper Santanen lähtee kiekkoilemaan. Tulevasta kotihallista ei ole pitkä matka FC Barcelonan otteluihin.

Espanja. Tuon sanan mainitseminen on aina tuonut lämpimiä fiiliksiä Casper Santaselle . Mieleen muistuvat monet perhelomat Mallorcalla, reissut aikuisena kaveriporukalla, tennispelit Alicanten hienoissa olosuhteissa ja tietenkin vankkumattoman kannattajan ykkösnimi FC Barcelona.

Nyt Santanen palaa rakastamaansa maahan aivan uudenlaisessa roolissa. Jääkiekkoammattilaisena toistakymmentä vuotta Eurooppaa kiertänyt puolustaja oli pari vuotta irti kaukaloista, mutta ei missään vaiheessa maininnut varmuudella lopettavansa.

Nälkä lajia kohtaan kasvoi jälleen talvella Pietolan ulkojäillä ja ylimääräisissä treeneissä jäähallilla. Pelipaikan metsästys alkoi kesällä ja paikka löytyi lopulta todella eksoottisesta kiekkomaasta, Espanjasta.

– Yksi espanjalaiskaveri oli auttamassa sopimuksen syntymisessä, joka pelasi aikanaan KalPan (Kuopio) junioreissa. Lupasin tästä hyvästä viedä hänelle tuliaisia. Hän jäi Suomesta eniten kaipaamaan lonkeroa ja sitä otetaan nyt mukaan, Santanen hymyili.

Syyskuun alusta Santasen kotikaupunki on Puigcerda. Sympaattinen pikkukaupunki Gironan maakunnassa, joka on niin korkealla että ulkojäät talvella ovat täysin mahdollisia. Barcelonaan on silti matkaa alle 200 kilometriä.

– Varmasti tulee futispelejä käytyä katsomassa, Santanen suunnitteli.

”Casu” on tehnyt taustatyötä sarjasta ja sen pelaajista. Kahdeksan joukkuetta on mukana ja yksi niistä Portugalin puolelta (Porto). Pelireissut tulee myös futiksen mahtikaupunkeihin Barcelonaan ja Madridiin. Jääkiekossa pelataan myös oma cup, jonka nimi miellytti Santasta. Se on Copa del Rey eli täysin sama nimi kuin futiksessa.

– Tiedän pelaajia, jotka ovat pelanneet muiden maiden isommissa sarjoissa mutta itselleni tuttuja pelaajia siellä ei ole. Ulkomaalaisia pelaajia on kuitenkin jonkin verran, Santanen selvitti.

Virallista tiedotetta Korihait ei asiasta tehnyt, mutta nyt sen voi ainakin virallisesti todeta. Casper Santanen ei jatka Korihaiden toiminnanjohtajana. Hän suoritti urheilujohtamiseen liittyvän tutkinnon koulussa, jonka pääpaikka oli juuri Barcelona. Ensimmäinen työpaikka urheiluseurassa sisälsi paljon enemmän erilaisia vivahteita kuin mies osasi odottaa.

– Vaiherikas kokemus. Siinä oli kaikenlaista hommaa, mitä en osannut kuvitellakaan. Sain kyllä sellaisia tehtäviä, joihin olin valmistautunut ja jotka koin hallitsevani. Sitten tuli paljon juoksevia asioita sekä lisäksi yllättäviä juttuja, joihin meni paljon voimavaroja. Ei riittänyt aikaa enää sellaiseen seuran kehittämiseen, mitä olisin halunnut, Santanen tiivisti toivottaen samalla paljon tsemppiä Korihaille tulevaan kauteen.

Keväällä 2021 korona sekoitti urheilumaailmaa joka paikassa ja Santanen odotteli Norjan liigan jatkumista vuonomaassa. Lopulta kausi loppui ennen aikojaan ja hänen joukkueensa Narvik tiputettiin liigasta pistekeskiarvon takia. Hänellä oli sopimus seuraavasta kaudesta, mutta Norjan divari ei kiinnostanut ja väärin perustein tiputetun joukkueen oikeustaistelu söi myös mielenkiintoa.

Nyt kiekkonälkä on palannut ja 14 vuotta ensimmäisen ulkomaan pestin jälkeen hokkarit on taas täydessä terässä ja mies on valmiina jäälle.

Juha Laine

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän