Kalanti–Laitila-välin päällystystyö haittaa liikennettä

0
Kalannin ja Laitilan välisellä tieosuudella on aloitettu päällystystyöt tällä viikolla.

Kantatie 43:lla Kalannin ja Kodjalan välissä on aloitettu päällystystyöt. Tien pintaa on rouhittu jo aiemmin ja nyt käynnissä on noin 6,7 kilometrin osuuden päällystäminen. Työstä on haittaa liikenteelle ja osan ajasta käytössä on vain toinen ajokaista. Tieosuudelta poistetaan töiden yhteydessä penkereen ns. tärinäraidat, joten päällystystöiden tarkoituksena on lisätä pyöräilijöiden turvallisuutta.

Tien päällystystöiden piti alkaa jo aiemmin kesällä, mutta sateet ja urakoitsijan muut työt siirsivät alkamisajankohtaa.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen alueella on varattuna rahaa teiden päällystämiseen tälle kesälle noin 10 miljoonaa euroa. Se on noin neljäsosan vähemmän kuin viime vuonna. Samaan aikaan työn kustannukset ovat nousseet huomattavasti.

Koko Varsinais-Suomen ely-keskuksen päällystysohjelman pituus on tälle kesälle noin 135 kilometriä. Tämä on alle puolet viime vuoden päällystysmäärästä. Päällystystyöt painottuvatkin vilkkaasti liikennöidyille teille. Muiden teiden korjaus on päällysteiden paikkauksen varassa.

Päällystysmäärän jäädessä alhaiseksi kohteet painottuvat kaikkein vilkkaimmille pääteille. Vilkkailla pääteillä on korkeammat kuntovaatimukset, siksi niiden päällystyskierto on lyhyempi. Päällystysohjelman kohteet on valittu kuntomittausten ja asiakastarpeiden perusteella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän