Kanervan Autoliikkeestä tulee WakkaWorks – Aulis ja Jaska ovat korjanneet uusikaupunkilaisten autoja 50 vuotta, nyt on nuorempien vuoro

0
Aulis Hurme on työskennellyt autokorjaamolla lähes 48 vuotta, yrittäjä Jaakko Kanervan työputki venyi yli 50 vuoden. Ville Hurme ja Juho Marttila ottivat yrityksen vastuulleen maanantaina 18.9.

Kanervan Autoliike on ollut nuorten mielestä Kumputien varressa aina. Niinhän se melkein on ollutkin, vuodesta 1950 alkaen.

– Isäni aloitti korjaamon toiminnan tuossa läheisessä puutalossa. Sitten kun tehtiin tiejärjestelyjä, korjaamo tuli tähän, Kanervan Autoliikkeen toisen polven omistaja Jaakko ”Jaska” Kanerva kertoo.

Jaska itse pyöri korjaamon tiloissa jo lapsena. Armeijan jälkeen hän aloitti työt korjaamolla ja vuodesta 1985 alkaen hän on vastannut yrityksen toiminnasta. Vastuu siirtyi hänelle, kun isä alkoi sairastella.

Työvuosia on kertynyt balttiarallaa 50 vuotta ja vähän enemmänkin. Työkaverina hänellä on ollut lähes 48 vuoden ajan Aulis Hurme . Lisäksi korjaamolla on nykyisin kaksi nuorempaa työntekijää.

– Parhaimpina vuosina meitä oli yhdeksän.

Jaska ja Aulis tuntevat autot läpikotaisin. Tutuiksi ovat tulleet niin Fiatit, Simcat, Toyotat, Ladat; Mersut, Volvot ja Datsunit.

– Ennen autoja korjattiin, nykyään vaihdetaan osia, Jaska kuvailee alan muutosta.

Pitkään rupeamaan on mahtunut monenlaisia työpäiviä. Autojen ongelmat on aina ratkaistu ja työ tehty niin, että kehtaa kertoa, kuka homman on hoitanut.

Jaakko Kanerva, 72, kertoo jo kymmenen vuotta sitten miettineensä, että korjaamon voisi laittaa myyntiin. Sen hän teki lopulta kolme vuotta sitten. Kanervan toiveena oli, että korjaamo saisi jatkajan, eikä tilaan tulisi jotain muuta toimintaa.

Kaverukset Juho Marttila , 35, ja Ville Hurme , 32, olivat pyöritelleet ideaa oman yrityksen perustamista.

– Jo viitisen vuotta sitten todettiin, että tämä korjaamo olisi hyvällä paikalla, Juho toteaa.

1,5 vuotta sitten hän kävi ensimmäisen kerran juttelemassa Jaskan kanssa. Viimein kaupat tehtiin ja maanantaina 18.9. Kanervan Autoliike jäi historiaan ja samassa paikassa korjaamotoiminta jatkuu nimellä WakkaWorks Oy.

Jaska jää hyvällä mielellä eläkkeelle. Aulis Hurme, 64, jäi eläkkeelle jo kesällä.

Kaksi mekaanikkoa jatkaa korjaamolla töissä.

– Aiomme palkata myös ainakin yhden työntekijän lisää, kunhan vain jostain sopiva löytyy, Juho sanoo.

Uudet yrittäjät aikovat myös uudistaa korjaamon toimintaa. Varaosamyymälän puolta laajennetaan. Korjaamolla tehdään jatkossa myös hydrauliikka- ja pneumatiikkatöitä.

– Autojen lisäksi korjaamme maatalous-, metsä- ja maanrakennuskoneita.

Juholla ja Villellä on molemmilla ammattitaustaa näistä ympyröistä. Juho on työskennellyt maatalous- ja maanrakennuskoneiden parissa. Ville on toiminut varaosapäällikkönä.

– Kaikki koneet, jotka pärisevät ja kulkevat, ovat aina kiinnostaneet, Juho sanoo.

– Tekniikka ja moottorit yleensäkin kiinnostavat, Ville lisää.

Yrittäjyys on silti iso askel.

– Kunhan aamusta muistaa tulla töihin ja ehtoosta lähteä, niin kyllä se sujuu, Jaska Kanerva vakuuttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän