Laajakin alue puolukkavarvikkoa voi muodostua yhdestä kasviyksilöstä. Varvut ja lehdet elävät joitain vuosia, mutta juurakko on pitkäikäisempi. Puolukan kasvutapa on hitaasti rönsyilevä. Se kasvattaa juurakon kärjistä uusia versoja, ja varvikon leviämisvauhti on kymmenisen senttiä vuodessa. Kasvi voi selvitä monenlaisista ympäristön häiriötekijöistä metsäpaloista hakkuisiin. Niinpä puolukkavarvikko voi olla sitä varjostavia puita vanhempi.
Metsämarjoistamme puolukka on satoisimmasta päästä. Kasvin satovarmuutta lisää metsämarjaksi myöhäinen kukinta-aika alkukesästä. Silloin pölyttäjät ovat jo hyvin liikkeellä, eivätkä öiset hallat ole yhtä suurena riskinä kuin aiemmin kukkivilla lajeilla.
Valkoiset tai hennon vaaleanpunaiset nuokkuvat kukat puhkeavat puolukanvarvun vuosikasvun latvaan. Ne houkuttelevat pölyttäjiksi mehiläisiä ja kimalaisia. Myös monet muut hyönteiset vierailevat kukissa, mutta eivät ole yhtä hyviä pölyttämään kasvia.
Puolukka ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen hyönteisten pölytysavusta, sillä tuulikin levittää kasvin siitepölyä. Kasvi voi myös pölyttää omat kukkansa. Tästä on apua silloin, kun puolukkakasvi on vanha ja ehtinyt levitä laajemmalle alalle.
Puolukan satoisuus vaihtelee peräkkäisinä vuosina. Hyvän marjavuoden jälkeen seuraa vähän vaatimattomampi, sillä kasvi on käyttänyt suuren osan energiaansa ja viettää kesän uusia voimia keräten. Myös kasvin kasvu voi olla hitaampaa hyvän marjavuoden jälkeisenä keväänä.
Vahapintaiset lehdet pysyvät kasvissa useamman vuoden. Vanhimmat lehdet varisevat loppusyksystä tai talven aikana. Lehtien vahamainen pintakerros estää kosteuden haihtumista. Vihreinä pysyvät lehdet jatkavat yhteyttämistä pitkälle syksyyn ja voivat olla aktiivisia talvella lumen allakin.
Puolukan ja muiden pohjoisten varpukasvien talvehtimismekanismeja ei vielä tiedetä täysin. Tutkijat kuitenkin arvelevat, että puiden tavoin niiden talveen valmistautumisen käynnistää lyhenevä päivä ja vähitellen kylmenevä ilma.
Puolukan marjat sisältävät paljon flavonoideja, ja enemmän sokeria kuin mustikassa. Marjojen sisältämät hapot peittävät kirpeydellään makeuden. Pakkasyöt taittavat happoisuutta ja tuovat makeuden esille. Satokauden edetessä marjastaja saakin talteen makeimmat puolukat.
Marjat maistuvat useille eläimille. Ihmisen lisäksi niistä ovat kiinnostuneita myös karhut sekä monet muut nisäkkäät. Linnutkin nauttivat puolukoista, jopa siinä määrin, että hyvinä satovuosina esimerkiksi rastaiden muutto saattaa viivästyä lintujen jäädessä tankkaamaan marjoja kangasmetsiin.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala