Kauppaneuvos Knut Wallin omisti 1890-luvulta aina 1920-luvulle tontin Wasaborgin korttelista, joka ulottui Aliseltakadulta Koulukadun vartta pitkin Rantakadulle saakka. Komea puinen liikerakennus sijaitsi Alisenkadun varrella (myöhemmin Kauppakunta Kalanti). Hänen tonttinsa etelälaidassa olevassa aidassa oli ainakin jo vuodesta 1906 alkaen muutama myyntikoju ja niiden luukut Rantakadun suuntaisesti.
Vuonna 1910 hän anoi kaupungilta lupaa rakentaa tähän tontin eteläkulmaan, Rantakadun ja Koulukadun kulmaan vähän paremman kioskirivistön. Kioski-sanaa ei tuolloin asiakirjoissa tai sanomalehdessäkään vielä esiintynyt. Puhuttiin myyntikojuista tai myyntihalleista. Lupa heltisi ehdolla, että jos kioskien ulospäin avattavat luukut tulevat aiheuttamaan ongelmia, tulee ne muuttaa sisään aukeaviksi.
Asia herätti joissain kaupunkilaisissa myös kritiikkiä, sillä sanomalehden yleisönosastokirjoituksessa oltiin sitä mieltä, että tällainen ulos aukeava kioskinluukku oli jopa laiton. Ostajien kokoontumisen luukulle pelättiin aiheuttavan jalankulkijoille huomattavaa haittaa. Luukut avautuivat kuitenkin koko rakennuskompleksin historian ajan kadulle, eikä kai suurta ruuhkaa jalkakäytävillä nähty.
Myyntikojuja, eli kaupunkilaisten suussa ”putkuja” oli vuodesta 1910 alkaen sekä Rantakadulla että Koulukadulla. Kun Kauppakunta Kalanti 1920-luvun puolivälistä lähtien omisti tontin ja myös putkut, vuokrasi se yhä näitä kioskeja. Osa myyjistä harjoitti kauppaa myös talvella, mutta viimeisinä vuosikymmeninä myyntiä oli lähinnä kesäaikana.
Sanomalehdessä putkujen asioita käsiteltiin silloin tällöin. Vuonna 1930 ”rantakioskien” pitäjiltä kiellettiin se, että päästävät asiakkaita putkuihin sisälle. Nyt virvokkeet piti nauttia kadulla. Asiakkaat protestoivat tätä asiaa aina valtuustotasolle saakka.
Putkuissa myytiin ainakin 1930-60-luvuilla pääasiassa kahvia, virvokkeita, sanoma- ja aikakauslehtiä, tupakkaa, makeisia ja leivonnaisia. Saman korttelin toisella laidalla sijainneen yhteislyseon (nyk. kirjastotalo) oppilailla oli tapana välitunnilla tehdä ”putkukierros” ja ostaa nekkuja tai lakritsia. Tunnettuja putkukauppiaita, tai ”hallikauppiaita”, kuten heitä virallisissa papereissa kutsuttiin, olivat mm. Elina Riihimaa ja hänen poikansa Ahti Riihimaa (”Päivän peili”), Saima Laurell (”Höpö-Saima”) ja Ida Reinvall. Heistä Ida ja Ahti olivat viimeisiä, jotka putkua pitivät vielä 1960-luvun alussa. Putkut purettiin 1960-luvun puolivälissä, kun tontin rakennukset muutenkin purettiin uuden Sokos-tavaratalon ja Kirsta-ravintolan tieltä.
Putkujen kauppiaista on kaupunkilaisille jäänyt monelaisia muistoja. Saima Laurellia kutsuttiin ”Höpö-Saimaksi” ja hänen kerrottiin mm. sammuttaneensa aamuisin aina oman kellonsa, kun tuli putkulle. Putkustaan hän näki myös kirkonkellon, joten säästi näin omaa kelloansa. Kahvia keittäessään pienellä hellalla hän heitti heti vettä pesään, kun kahvi kiehui, etteivät puut turhaan kuluneet.
Lapset kävivät ilkikurittaan kysymässä Saimalta myös ”puukengän siemeniä”, mutta hän oli ajan tasalla ja totesi niiden nyt olevan loppu, mutta kehotti heitä tulemaan ensi viikolla uudelleen. Ahti Riihimaan lempinimi tuli taas aikansa tunnetusta ajankohtaisohjelmasta Päivän peilistä. Hän kun oli puhelias mies ja kiinnostunut niin ihmisistä kuin ympäristön tapahtumistakin ja taisi tietää paljon kaupunkilaisten asioista.
Putkujen lähellä on ollut myös muita kioskeja. Sorvakon sillan vieressä, kaupungin puolella oli myös pitkään kioski. Koristeellisen kaarevakattoisen puisen kioskin rakennutti Seurahuoneenkin omistanut Paavo Aaltonen vuonna 1931. Hänen jälkeensä kioskia pit i Olga Palmu. Tämä rakennus siirtyi torille 1940-luvulla Sotainvalidien Veljesliiton kioskiksi. Vanhan kioskin paikalle sillan viereen rakennettiin 1944 uudempi rakennus, nyt Rautatiekirjakauppa-ketjun kioski, eli R-kioski. Kioskia sanottiin Putron kioskiksi sen pitäjän mukaan.
Myöhemmin rakennettiin uusi kioskirakennus ja 1990-luvulla kioski siirrettiin Rantakadun varrelle tyhjälle ns. Lampolan tontille. Myös Koulukatu 1 kohdalla oli pitkään kioski, putkuja vastapäätä. Sitä piti pitkään Helmi Virtanen , joten se oli luonnollisesti ”Helmin kioski”.
Mari Jalava
Katujen kertomaa
Tämä juttusarja esittelee uusikaupunkilaisia katuja ja niiden kertomaa. Millainen on uusikaupunkilaisten katujen historia, mistä kadut ovat saaneet nimensä, mitä kaduilla on tehty, kuka asunut tai mitä niiden varrella on tapahtunut?
Juttusarjassa esitellään yksittäisiä katuja, kokonaisia kaupunginosia tai pelkästään joitakin tapahtumia tai henkilöitä niillä.
Kirjoituksissa ollaan vielä Rantakadulla, kerrotaan tarinoita sen varrella olleista taloista, asuneista henkilöistä tai sattuneista tapahtumista.
Tässä kirjoituksessa ollaan Rantakadun ja Koulukadun kulmassa, jossa oli pitkään puinen kioskirivistö, joita kaupunkilaiset kutsuivat putkuiksi.
