Katukuopat ja Rauhanpuisto remppaan – Verkkokyselyyn vastanneet toivovat parannuksia eri puolille kaupunkia

0
Esillä ollut Rauhanpuiston urakka olisi sisältänyt kiviportaiden uusimisen sekä luiskan rakentamisen rannan puolelle. Portaiden yläpään oleskelualuetta oli tarkoitus leventää ja sijoittaa alueelle penkkejä.

Uudessakaupungissa on viime vuosina kunnostettu Kaupunginlahden rannat sekä Alinenkatu. Keskustan kehittämistä oli tarkoitus jatkaa Rauhanpuiston uudistamisella. Valtuusto hyväksyi jo tälle vuodelle määrärahan puistourakkaan, mutta tekninen lautakunta tyrmäsi urakkatarjouksen, joka ylitti budjetin 3 500 eurolla.

Uudenkaupungin Sanomat kysyi verkkokyselyssään, pitäisikö keskustan kehittämistä jatkaa ja jos pitäisi, niin miten. Lisäksi kysyimme, mitä asuinalueilla kaivataan. Kyselyyn tuli yhteensä 68 vastausta.

Kysymykseen, mitä pitäisi uudistaa seuraavaksi, 39 prosenttia vastaajista keskittyisi ”Katujen ja pyöräteiden kunnostukseen”, ”Katujen päällystyksien kunnostamiseen”, ”Valaistukseen ja kulkuväyliin” ja ”ihan yleisesti selventämään kaupungin liikennesääntöjä ja parantamaan katuja.”

– Paikkapaikoin tiet ovat kuin perunapeltoja, yksi vastaajista perusteli. Toinen moitti Saarniston koululle vievää pyörätietä.

Toiseksi eniten kannatusta sai Rauhanpuiston uudistus. Vastaajista 21 prosenttia käyttäisi talousarvioon varatun rahan nimenomaan puistoon. He perustelivat kantaansa muun muassa näin:

– Juuri niin kuin on suunniteltu. On älytöntä jättää hanke puolitiehen.

– Yhteyttä torilta rantaan Rauhanpuiston läpi pitäisi parantaa.

– Rauhanpuisto on jo muuten hyvin viihdyttävä ja toimiva poislukien kiviportaat, eli kiviportaat pitäisi kunnostaa suunnitelman mukaisesti, muuten alue jätettäisiin niin kuin on.

– Mikäli raha käytetään, se pitäisi käyttää Rauhanpuiston kunnostukseen eikä mihinkään muuhun. Tämä ei ole mielipideasia, vaan valtuuston päätös.

Rauhanpuistoon kaivattiin uusia penkkejä ja kasveja, puutarhamaisuutta, wc-tiloja, lapsille kahluuallasta ja vanhemmille piknikpaikkoja.

Osa vastaajista totesi, että Rauhanpuistolle ei kannata tehdä mitään ja 19 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että muutenkaan keskustan kehittämistä ei tarvitse jatkaa.

Yksi vastaaja ehdottaa täysin uutta ideaa:

– Nykypäivänä olisi mahdollista tehdä esimerkiksi Allas Sea Pool -tyylinen ulkoilma-allas ja sauna, mikä takaisi talviuintimahdollisuuden, joka kaupunkialueelta puuttuu. Tämä palvelisi niin kaupunkilaisia kuin turisteja ja elävöittäisi aluetta entisestään keskustan välittömässä läheisyydessä.

Verkkokyselyssä kysyttiin myös, mikä kaupunki on onnistuneesti kehittänyt keskustaansa. Tähän vastauksina annettiin Rauma, Naantali, Turku, Jyväskylä, Kotka, Kouvola ja Tampere.

Asuinalueista vastaajat nostivat esille useita kaupunginosia, jotka kaipaisivat pieniä parannuksia. Yksi vastaajista ehdotti asukasbudjetointia Hakametsän, Janhuan ja Santtion alueelle.

Hakametsän kunnostamista ehdotti 11 vastaajaa. Perusteluna oli, että alueella asuu paljon lapsiperheitä ja alue on suosittua ulkoilualuetta. Erityisesti järvien ulkoilualueille kaivataan parannuksia:

– Käätyjärven pusikkojen raivausta ja kävelyteitä rannalle.

– Ruokolan ja Käätyjärven rannat siisteiksi, kaislat ja risut pois. Grillilaavu Käätyjärven kallioiden kohdille. Valaistu kävelyreitti kokonaan Käätyjärven ja Ruokolanjärven ympäri rantoja myöten.

Myös Lokalahdelle ja Kalantiin kaivattiin kaupungin toimia.

– Edelleen huutelen perään lapsiperheiden ja nuorison hyvinvointia. Nyt on muutamia, huonosti hoidettuja puistoja. Uusia on tehty, ainakin yhdestä puuttui esimerkiksi vauvakeinut kokonaan. Nuorisolle tiloja ja tapahtumia.

– Kalannin keskusta, suunnitelmat lienee jo valmiit. Toteutus vain antaa odotuttaa itseään.

Hiun alueelle kaivataan ajotien asfalttia ja leikkipuistoa, Ykskoivuun uimarantaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän