Ennen kesän alkua, totta puhuen jo edellisen kesän loputtua, alan alitajuisesti suunnitella seuraavaa. Ensi kesänä lähden interreilaamaan Eurooppaan. Ensi kesänä teen kaapit ja pakastimet täyteen hilloja ja mehuja. Ensi kesänä haluan reissata enemmän kotimaassa. Miten olisi vaikka Suomi road trip ensin Helsinkiin, sitten Porvooseen, sieltä Lappeenrantaan ja Kajaaniin, Rovaniemelle, Utsjoelle… Norjaan? Kesän lähestyessä huomaan kalenterini pursuavan erilaisia aktiviteetteja, reissusuunnitelmia, henkilökohtaisia tavoitteita ja sukujuhlia.
Kun tämä kauan odotettu kesä saapuu, huomaan tekeväni töitä yli puolet siitä, sairastelevani osan ja jäljelle jääneen ajan olen reissussa tai uupunut. Pakko on kuitenkin jaksaa suorittaa, koska ”nyt on kesä”. Kesän lopussa löydän itseni haikailemasta kaiken tekemättömän perään ja syyllistäväni itseäni siitä, etten ehtinytkään jokaiseen juhlaan tai reissaamaan jokaikiseen maahan.
Olen pahimmanlaatuinen aikaoptimisti: Haluaisin tehdä kaiken. Kokea mahdollisimman paljon. Olla jäämättä paitsi mistään tärkeästä. On vaikeaa muistaa, että kesällä pitäisi myös levätä ja vain nauttia elämästä. Pitäisi osata päästää irti, ja olla haalimatta liikaa kaiken maailman kesäjuhlia ja reppureissuja yhdelle kesälle. Pitäisi osata elää spontaanisti juuri siinä käsillä olevassa hetkessä. Mitä iloa on lomasta, jonka jälkeen tuntee tarvitsevansa toisen loman?
Miksi kesälle ajoittuu niin suuret paineet suorittaa? Johtuuko se auringonpaisteesta? Vai lämpimästä säästä? Vai siitä, että lapsuudessa suurin osa vapaista ajoittui juuri kesään ja silloin oltiin aktiivisia, kun energiaa vielä riitti?
Olenkin nyt vakaasti päättänyt omistaa ensi kesän armollisuudelle ja spontaanille tekemiselle. Mennään ja tehdään, jos on energiaa. Jos ei ole, ei se ole maailman loppu. Yritän pysyä tässä suunnitelmassa, vaikka sormet syyhyävätkin jo täyttämään jokaikinen kesäpäivä tai ainakin viikonloppu jollain ihanalla kesätekemisellä. Ainoat asiat, joista en halua joustaa, ovat aika läheisteni kanssa sekä retket rantasaunalle järven rannalle.
Olen tämän vuoden aikana saanut kaksi ihanaa kummipoikaa, ja mikä olisikaan ihanampaa kuin luoda muistoja heidän kanssaan. Kiitos tälle kesälle ja kippis tulevalle. Josko ensi kesänä olisin hieman vapaampi kesäsuorittajan syndroomastani.
Jasmin Jussila