Kierrätyskeskuksen pihalla oli muutamia myyntipöytiä, joiden luona asiakkaat parveilivat heti yhdeltätoista, kun Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n järjestämä Kätköistä kiertoon -tapahtuma alkoi. Joissakin paikoin ostajat olivat liikkeellä jopa ennen avaamisaikaa, sillä tunnetusti aikainen lintu nappaa mehevimmät madot ja parhaat löydöt.
Blomqvist oli siivonnut kaappejaan ja tuonut myyntiin itselleen tarpeettomat tavarat. Uusien omistajien matkaan lähti ainakin leluja, koruja ja käyttötavaraa.
– Tämä on tosi mukava tapahtuma. Ainoa huono puoli on se, etten itse pääse kiertelemään ja tekemään löytöjä, mutta siitä kotona ollaan varmasti tyytyväisiä, Blomqvist nauroi.
Johanna Sairu ja Kari Sourulahti päivystivät kirpputorimyyjinä Kirkkokadun varrella olevalla kauniilla pihallaan. Pariskunta kertoi osallistuneensa vastaavaan tapahtumaan viime vuonna ja todenneensa sen niin mukavaksi, että halusivat avata pihansa myös tällä kertaa.
– Myytävä tavara on kaikki omista kaapeista kaivettu. Ainakin vaatteita on jo ostettu, samoin yksi lamppu ja työvalo sekä koristemajakat, jotka olivat ennen meidän mökillämme, Sairu kertoi.
Kaunis sää siivitti kaupantekoa ja sitä myös Sairu ja Sourulahti kiittelivät.
– Eilen näytti vielä huonolta ja pelkäsimme, että joudumme laittamaan myyntipöydän tuohon kuistille.
Lähes naapurissa Sari Nurminen , Tapio Mäntylä ja Sirja Nurminen tutkivat Sari Ankelon myyntipöytää ja vaaterekkiä.
– Emme etsi mitään erityistä, kunhan katsellaan, jos vastaan tulee löytöjä. Olemme jo kierrelleet ja ostaneet kaksi lyhtyä ja leipälaatikon, Sari Nurminen kertoi.
Ankelo oli kirpputorimyyjänä ensimäistä kertaa.
– Päätin nyt osallistua, kun kuulin niin hyvää palautetta viime vuoden kirpputoritapahtumasta. Kauppaakin on jo tehty, ainakin astioita, vaatteita ja palapelejä on mennyt.
Syrjäkadulla Taina ja Alpo Nikulan pihalla tehtiin kauppaa vanhoista filmikameroista. Valokuvausta opiskeleva Emma Haapanen oli liikkeellä äitinsä Mari Ståhlin kanssa.
– Kamerat olivat hyviä löytöjä. Tulen varmasti myös kuvaamaan niillä, Haapanen kertoi. Itse hän ei halunnut tulla valokuvaan.
Taina Nikula on Uudenkaupungin Vanhat Talot -yhdistyksen hallituksessa ja sitä myöden järjestämässä koko kaupungin käsittävää kirpputoritapahtumaa.
– Myyntipisteitä on nyt 42 ja myyjiä vielä enemmän, kun yhdessä paikassa voi olla useita. Tämä on kolmas kerta kun tapahtuma järjestetään. Jatkossa se tulee olemaan joka toinen vuosi aina syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Pirkko Varjo