Luokkakaverit kokoontuivat

0
Uudenkaupungin kansakoulun kolmasluokkalaiset koolla runsaat seitsemän vuosikymmentä kouluajan jälkeen. Vasemmalta Arno af Ursin, Reijo Virtanen, Juhani Laaksonen, Seppo Herrala, Ilkka Karttunen, Eric Lockmer ja Pekka Rantanen.

Uudenkaupungin kansakoulun kolmatta luokkaa vuonna 1951 käyneet kokoontuivat kesäisenä lauantaina muistelemaan menneitä kouluaikoja. Mukaan pääsi seitsemän silloista koulupoikaa, kahdella oli ylivoimainen este ja muut eivät ole enää elossa tai heistä ei ole tietoa.

– Luokallamme oli silloin vain poikia. Ensimmäisellä ja toisella luokalla tytöt ja pojat olivat yhdessä, mutta kolmannella meidät erotettiin omiksi ryhmiksi, kertoi Reijo Virtanen , joka oli yhdessä Arno af Ursinin kanssa kutsunut joukon kokoon.

Vuonna 1949 kansakoulunsa aloittanut tyttöjen ja poikien ryhmä on kokoontunut jo aiemmin kaksi kertaa. Jälkimmäinen kokoontuminen oli vuonna 2019, jolloin tuli kuluneeksi tasan 60 vuotta koulutien alusta. Koolla oli silloin kymmenen luokkatoveria, sekä ”tyttöjä” että ”poikia”.

– Opettajanamme oli kaksi ensimmäistä vuotta Kyllikki Karttunen . Hän oli hyvä ja pidetty opettaja, muistelivat nytkin koolla olleet.

Kansakoulun kolmannella luokalla opettajaksi tuli Arvi Palmu . Häntä muisteltiin opettajana, joka piti kovaa kuria. Kaiken kaikkiaan opettajilla oli silloin koulussa vahva auktoriteetti.

– Opettajina oli silloin myös sodan käyneitä miehiä ja kovat kokemukset olivat jättäneet moniin jälkensä. Kurinpidossa ei kaihdettu fyysisiä rangaistuksiakaan. Yhden opettajan tapana oli ottaa oppilasta korvasta kiinni ja taluttaa nurkkaan häpeämään. Toinen tarrasi tukkaan kiinni niin, että välillä lähti hiustupsu irti. Myös karttakepillä sormille lyöminen oli käytössä, entiset koulupojat muistelivat.

Koulukiusaamistakin esiintyi ikävä kyllä jo silloin, ei tosin kovin paljon. Se oli erilaista fyysistä väkivaltaa.

– Ei henkistä kiusaamista olisi silloin osattukaan, huomautti yksi kokoontumisessa mukana ollut.

Kiusaajien nimiäkin tuli seitsemään vuosikymmen takaisilla kansakoululaisilla mieleen, mutta jääkööt ne tässä mainitsematta. Se kertoo kuitenkin selvästi siitä, että kiusaaminen jättää jäljen.

Koulun järjestyksenpidosta nousi esiin myös mukavia muistoja.

– Ensimmäisenä koulupäivänä syksyllä äitini ilmestyi luokan ovelle ja sanoi opettajalle, että meidän poikamme vierustoveriksi täytyy laittaa joku rauhallinen oppilas. Niin tapahtui, muisteli Eric ”Eco” Lockmer .

Uusikaupunki oli yli seitsemän vuosikymmenen takaisten koulupoikien mielessä hyvä ja rauhallinen kaupunki asua ja käydä koulua. Asukkaita oli kaupungissa silloin noin 4000.

– Tietenkin toiset tykkäsivät koulusta enemmän ja toiset eivät ehkä niinkään, he pohtivat.

Noita aikoja muisteltiin nyt yhdessä luokkakaverien kanssa ja välillä nautittiin hyvää ruokaa ravintolassa tutun Kaupunginlahden rannalla.

Mukana vuoden 1951 kolmasluokkalaisten tapaamisessa olivat Seppo Herrala , Ilkka Karttunen , Juhani Laaksonen , Eric Lockmer, Pekka Rantanen , Arno af Ursin ja Reijo Virtanen.

Matti Jussila

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän