Näiden tavaroiden lisäksi metsään on hyvä ottaa mukaan myös täydellä akulla varustettu puhelin. Varsinais-Suomen pelastuslaitos neuvoo lisäksi asentamaan puhelimeen etukäteen 112 -sovelluksen ja karttasovelluksen. Molemmat tuovat turvaa, etenkin silloin kun retki suuntautuu ennestään tuntemattomille metsäseuduille. Ja yllättävän moni eksyy myös ihan tutuissa maisemissa. 112 -sovelluksen etuna on, että sovelluksella soitettu hätäpuhelu välittää hätäkeskukseen soittajan sijaintitiedot automaattisesti. Tästä on valtava apu silloin kun etsitään esimerkiksi sienestysreissulla eksynyttä. Tai loukkaantunutta, sillä vaikka itse olisi kuinka varma omista suunnistustaidoistaan, niin aina voi sattua jotain ikävää. Tästä syystä myös ensiapupakkaus kuuluu perusretkeilyvarusteisiin.
Pelkkään tekniikkaan ei kuitenkaan kannata luottaa. Viranomaisten suositus on, että aina kun lähtee metsään retkeilemään, olisi hyvä kertoa jollekin minne on menossa ja kuinka kauan aikoo retkellään viipyä. Jos vaikka puhelin kastuu tai rikkoontuu, niin mahdollisessa hätätapauksessa pelastajilla olisi näin edes joku ajatus siitä, mistä suunnasta kadonnutta henkilöä olisi syytä etsiä.
Useimmat ovat sitä mieltä, että retki ei ole retki ilman retkieväitä. Ja useamman tunnin reissulla onkin hyvä välillä ladata akkuja, syödä jotain pientä ja juoda vettä. Mutta jos jaksaa kantaa repussaan eväät luontoon, niin jaksaa kantaa myös eväistä syntyneet roskat takaisin kotiin.
Retkelläkin on muistettava hyvät tavat. Vaikka marjojen ja sienten poimiminen kuuluu Suomessa jokaisenoikeuksiin, niin talon tai kesämökin pihapiirissä kasvavat herkut tulee jättää omistajille.
Maija Ala-Jääski