Metsään olisi mentävä

0

Onko mitään järkeä? Joskus pysähdyn miettimään, miksi minusta tuli se mikä tuli. Lapsena korva kiinni putkiradiossa kuuntelemassa laulua, johon jäin koukkuun. Lapinäidin kehtolaulusta tuli elämäni biisi. Sitä vedin isovanhempieni kultahäissä keikkuen jalalta toiselle. Sukulaiset laittoivat hatun kiertämään. Mummilan metsä alkoi jo pihapiiristä.

Sain tienaamillani rahoilla ensimmäisen nukkeni, oikean guttaperkaisen Pipsa-nuken, joka hankittiin Helsingistä. Vaaleanpunainen tyllihame, nilkkasukat, kengät, hiukset, silkkirusetit, ihan kaikki – pienen tytön unelmien uni. Myös Helsinki oli tapaus. Liian suuri kaupunki ja ihan liikaa jalkojen vilinää. Rautatieaseman jättimiehet valoineen vetivät ilmeen totiseksi.

Pääkaupungista ostettu nukke oli niin hieno, että se päätyi piirongin päälle ja sitä sai vain katsella. Ilon päivä, itkunauru, kun koiramme kerran kiskoi nuken alas, repi siltä tukan, rusetit ja muut. Sen jälkeen sain leikkiä kaljulla aarteellani, jolle olin jutellut joka päivä, ikävöinyt ja laulanut kaikki elämäni laulut. Menin hoivaamaan nukkeani kotimetsään.

Vuosia myöhemmin ompelin peikkoja vakosametista. Materiaalia oli, sillä naapurin emäntä oli kylän ompelija, jolta jäi tilkkuja. Metsäinen peikkokansa kertoi kuvittelemiani tarinoita, ja uskon, että jotain siemeniä niiden kuvitteellisista höpinöistä jäi. Ojanpohjista löytyivät siniset savet, joista sai peikoille kippoja sekä muuta härpäkettä. Kuivuuttaan ritisevät risut ja muut luonnon ihmeet kulkeutuivat mukaan, ruohontupsusta sai tekele vaikka höröttävän hiuspehkon.

Nykyiseltä työhuoneelta kävelee metsään minuutissa. Luonnossa voi vain olla eikä todellakaan tarvitse suorittaa tai miettiä yhtään mitään. Metsäpolulla voi aistia vuodenaikojen vivahteet ja nauttia.

Monissa lapsiperheissä on yllin kyllin leluja ja muuta tavaraa, jotka voisi nostaa joksikin aikaa ”piirongin päälle”. Mahdollinen leluähky voisi laantua ja antaa tilaa kokonaan muunlaiselle toiminnalle. Voisiko älylaitteet säilöä myös hetkeksi pois näpeistä ja katsoa, mitä tapahtuu.

Metsähallituksen Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen on vuoteen 2025 ulottuva terveyden edistämisen ohjelma. Sen mukaan ”Ulkoilu ja luonnossa oleilu hyödyntää jokaista ikään katsomatta.” Edelleen: ”Lapsille luonnossa liikkuminen on erityisen hyvästä. Polut, kivet ja kannot kannustavat kiipeämään ja hyppimään. Leikki luonnossa paitsi parantaa liikkuvuutta ja tasapainoa auttaa myös kehittämään mielikuvitusta ja ongelmanratkaisutaitoja.”

Syksyinen luonto tarjoaa marjojen ja muiden antimiensa lisäksi yhteisten hetkien ja läsnäolon mahdollisuuksia eikä pyydä mitään. Luonto hoitaa meitä. Luonto antaa tunteillemme vapauden. Se pelastaa totisenkin päivän. Luontoilu tasoittaa ja avaa ajatukset ihan ilmaiseksi. Se kertoo tarinoita, kun pysähtyy havainnoimaan ja hiljentymään.

Lähiympäristöstä voi löytää merkityksellisiä, mielikuvitusta ruokkivia asioita. Kuka tietää, vaikka koko perhe voisi yhdessä löytää metsän tarinat ja seikkailut. Mitä jos kuuntelee mäntyvanhuksen huminoita asettamalla korvansa puun runkoa vasten?

Kannattaisikohan ainakin kokeilla?

Kerttu Aaltonen

nukketeatteritaiteilija

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän