Miten ruumislöytö vaikuttaisi pikkukaupungin elämään? – Rikoskomisario Petäjämäki ratkoo mysteerejä jo 10. kerran

0
Rake Tähtisellä on ollut tehokas vuosi, sillä häneltä on ilmestynyt tänä vuonna kaksi kirjaa.

”Purkutuomion saaneen koulun kaukolämpöverkon huoltotunnelista löytyy muumioitunut ruumis. Vainajan henkilöllisyyden selvittäminen vie löydöstä hämmentyneet uusikaupunkilaispoliisit aina vuoteen 1985 ja tuolloin kadonneen teinitytön mysteeriin.”

Rake Tähtisen tuorein teos Menneisyyden arvet on juuri saapunut painosta ja yhdeksästä aiemmasta kirjasarjan romaanista tuttu rikoskomisario Petri Petäjämäki tutkii jälleen mysteeriä.

Myös Tähtisen vuosi on ollut kiireinen, sillä keväällä ilmestyi Saari – Miska Marian tarina , joka sivuaa Petäjämäki-sarjaa.

– Sarjoistakin tehdään spin-offeja, niin täytyi itsekin tehdä, Tähtinen naurahtaa.

Menneisyyden arvet -kirjan tarina pyöri Tähtisen mielessä jo ennen Saarta, mutta lopullisen sysäyksen se sai kirjailijan pitämillä dekkarikävelyillä.

– Silloin joku kysyi, että mitä jos löytyisi ruumis kirkontornista, mutta miksi kukaan kantaisi ruumista torniin asti, Tähtinen kysyy.

Niinpä tapahtumapaikaksi valikoitui koulu. Samalla tarina on kunnianosoitus Viikaisten koulurakennukselle, joka purettiin uuden monitoimijatalon tieltä pois.

– Ajoin kerran koulun ohi, kun sitä oltiin purkamassa ja päätin sijoittaa tarinan sinne.

Tähtinen on tunnettu siitä, että haluaa tarkistaa kaikki faktat, vaikka niillä ei olisi tarinan kannalta merkitystä. Nytkin hän halusi tietää, mitä ruumiille tapahtuu, jos se on 30 vuotta piilossa.

Tähtinen olisi halunnut päästä vilkaisemaan poliisin arkistohuonetta, mutta sinne ei ole asiaa kuin tutkijoilla.

Kirjan pohjatyönä Tähtinen selvitti dna-asioita molekyylibiologi Jari Louhelaiselta , joka työskentelee dna-tutkijana Liverpoolissa, Englannissa. Louhelainen tuli tunnetuksi Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden selvittäjänä.

– Häneltä tuli nopeasti vastaus ja paljastui, etten ollut ihan ensimmäinen, joka kyselee erikoisia dna-asioita.

Jos joku olisi kadonnut vuonna 1985, se vaikuttaisi useamman ihmisen elämään yhä.

– Eletään pienellä paikkakunnalla. Jos oikeasti löytyisi ruumis, miten se vaikuttaisi kaikkien elämään. Oli sitten syyllinen tai syytön.

Realistisuus on kehys, jonka kanssa kirjailijat joutuvat aina taistelemaan. Tähtinen saa välillä kuulla, että miten Uudessakaupungissa voisi tapahtua näin paljon, johon Tähtinen toteaa, entä sitten Ystadissa, johon Kurt Wallander -sarjan romaanit sijoittuvat.

Petäjämäki-sarja on ehtinyt nyt 10. osaan. Edellisen kerran rikoskomisario Petäjämäki tutki rikoksia vuosi sitten ilmestyneessä romaanissa, mutta sitä ennen oli viiden vuoden tauko, mikä teki Tähtisen mukaan sekä tarinalle että kirjoittajalle vain hyvää.

– Uskon, että 11. kirja tähän sarjaan tulee vielä. Samoin Saareen, Tähtinen kertoo ja paljastaa, että on jo pohtinut, miten Saari jatkuu.

Alun perin hän oli kirjoittanut keväällä ilmestyneeseen kirjaan ihan toisenlaisen lopun, mutta keskustelu kustannustoimittajan kanssa sai mielen muuttumaan, jolloin jatkokin on helpommin tehtävissä.

Vanhoihin kirjoihin on välillä pakko palata, kun ei heti muista, miten henkilöiden tarinat kohtaavat. Koko tuotantonsa Tähtinen kahlasi läpi ennen dekkarikävelyjä.

Tähtiselle kirjoitusprosessi on yleensä melko nopea. Ideat pyörivät päässä vaikka ruokaa tehdessä ja tekstiä syntyy, vaikka ympärillä olisi minkälaista hälyä.

– Ja yö on parasta aikaa kirjoittamiselle, Tähtinen naurahtaa.

Toimittajana hän tottui siihen, että työskentely keskeytyi tämän tästä. Myös kirjailijana hän on jo niin kokenut, että ei jännitä esimerkiksi tulevia arvosteluja.

– Ensimmäisen kirjan kanssa olin vereslihalla, mutta en enää niin paljon. Aina se menee niin, että jotkut tykkää ja toiset ei, Tähtinen toteaa.

Rake Tähtisen Menneisyyden arvet -kirjan julkistustilaisuus on tänään lauantaina Kirja-Vakassa kello 12–14.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän