Muistokirjoitus – Veijo Viitanen 1953–2023

0

Suunnistaja tuli yllättäen maaliin.

Veijo kasvoi lapsuutensa Pyhärannan Ylikylän osuuskaupassa perheen ainoana lapsena. Koulun hän aloitti Kaukan kansakoulussa jatkaen Uudenkaupungin lukioon. Kaupallisen koulutuksen jälkeen hän päätyi töihin Laitilan osuuspankkiin. Myöhemmin hän perusti tilitoimiston Tili-Rasti Veijo Viitanen. Asiakkaat saivat häneltä äärimmäisen tarkkaa palvelua.

Meille ystäville Veijo oli suunnistaja ja tiedottaja. Suunnistusharrastuksen hän aloitti Pyhärannan Myrskyn riveissä 1970-luvun alussa. Vuodesta 1976 alkaen Veijo on ollut Vakka-Rastin hallituksessa yhtäjaksoisesti 48 vuotta, alussa tiedottajana, myöhemmin myös sihteerinä ja talousohjaajana. Ansioistaan hänet on kutsuttu seuran kunniajäseneksi. Suunnistajana hän osallistui Jukolan viestiin 13 kertaa ja Tiomiilaan pari kertaa. Vuosien saatossa häneltä on valmistunut toistakymmentä suunnistuskarttaa.

Veijo uutisoi laajasti suunnistusta ja muutakin urheilua paikallislehdissä. Rohdaisten liikuntahallilla vierailevien joukkueiden pelaajat tunnistivat hänet ja tiesivät, tästä ottelusta kirjoitetaan paikallislehdessä kuvien kera. Samoin hän on ahkerasti kiertänyt suunnistustapahtumissa tekemässä lehtijuttuja paikan päällä.

Tästä kaikki lehtien lukijat ovat saaneet nauttia vuosikymmenien ajan. Hän on koonnut useita seurojen juhlajulkaisuja. Vakka-Rastissa on menneinä vuosina hänen toimittamanaan jaettu seuran tiedotuslehtiä. Veijo oli aktiivisesti mukana Rauman urheilutoimittajien kerhossa.

Veijo piti pitkään kuntoaan yllä kuntorasteilla. Terveyden rajoittaessa metsässä liikkumista hän löysi uuden lajin lavatansseista. Viimeisinä vuosina hän innostui tarkkuus-suunistuksesta. Laji sopi hänen ominaispiirteeseensä erittäin hyvin. Jälleen hän kiersi samoja ratoja maailman huippujen kanssa kuten aikanaan Jukolassa. Toukokuussa sain häneltä tarkuussuunnistuksen SM-kisan karttoja, saatesanoilla nyt on erityisen hyvä fiilis.

Pentti Karru

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän