Allekirjoittanut otti yhteyttä seurakuntaan. Risti luvattiin kiinnittää korvauksetta takaisin palloon.
Seurakunnan työntekijä haki ristin silmujen puhkeamisaikaan. Ristiä ei muistomerkin osaan ole vieläkään takaisin kiinnitetty. Olen kahdesti soittanut hautausmaalla työskentelevälle henkilölle. Hän vakuuttaa, että asia on edennyt korjaajalle.
Saamani luotettavan tiedon mukaan risti ei sunnuntaina 10.9.2023 kello 18 ollut sille kuuluvalla paikalla.
Leila K. Tuominen
Riviseurakuntalainen
Kalannista