Muutoksia joukkoliikenteen vuoroaikoihin

0
Joukkoliikenteen vuoroja on kaupungissa muokattu niin, että ne palvelevat jatkossa sekä koululaisia että työmatkalaisia.

Kaupungin joukkoliikenteen vuoroihin on tulossa muutoksia ja ne koskevat lähinnä Kalannin ja Pyhämaan vuoroja. Muutokset astuvat voimaan maanantaina.

Kyseessä on muutaman minuutin muutokset bussivuorojen lähtöaikoihin. Esimerkiksi reitille 630 on lisätty kaksi vuoroa Kalannin suunnasta linja-autoasemalle, ja samalta reitiltä on vuorostaan poistettu klo 14 vuoro kohti Kalantia.

Linja 130 palvelee kahden aikaan Kalannin suuntaan matkaavia. Ajallisesti suurin muutos Kalannissa koskee vuoroa 635, joka lähtöä Kalannista muutetaan siten, että se lähtee klo 15.05.

Pyhämaassa Torlahden klo 7.30 vuoroa myöhäistetään lähtemään 7.50 ja linja ei jatkossa kulje enää Kukaisiin asti, vaan käy vain Kammelassa. Niinikään iltapäivän 602 vuoro ajaa vain Kammelaan saakka. Muutoin Pyhämaan muutokset ovat pieniä muutoksia lähtöaikoihin.

Lokalahden vuoroihin on tehty muutoksia jo aiemmin. Tällä kertaa vain reitin 620 väliaikapisteiden aikoja hieman täsmennetään. Tarkemmat aikataulumuutokset näkyvät reittioppaassa ja aikatauluissa ne näkyvät lauantaina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän