Osa sadosta jää peltoon

0
Viljasato jää lähes jokaisella viljalajilla keskimääräisestä.

– Syyskuussa sadonkorjuu on edennyt ripeästi ja jokainen poutapäivä on käytetty hyödyksi, kerrotaan ProAgrian tuoreimmassa kasvutilannekatsauksessa.

Viljan puinnit ovat loppusuoralla koko Suomessa, mutta osa pelloista jäänee puimatta hankalien korjuuolosuhteiden vuoksi. Puimatta koko valtakunnan alueella jää arviolta noin 5 prosenttia viljasta.

Pahin tilanne on Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnassa, missä peltoon voi jäädä jopa 15–20 prosenttia viljasta. Sato on osittain niin heikossa kunnossa, että sitä ei kannata enää korjata. Esimerkiksi osa kauroista on niin huonolaatuista, että se joko jätetään peltoon tai viedään polttolaitokseen. Myös osassa Satakuntaa on tilanne se, että satoa jää peltoon. Esimerkiksi herneestä voi paikoittain jäädä jopa 70 prosenttia korjaamatta haastavien korjuuolosuhteiden vuoksi.

Kasvutilannekatsauksessa todetaan myös että rankat sateet ovat lakoonnuttaneet viljaa ja heikentäneet laatua merkittävästi. Monissa kauraerissä on ilmennyt hometoksiineja ja kaura on ollut kevyttä, minkä vuoksi se ei ole kelvannut elintarvikeviljaksi. Myös ohrissa on ollut laatuongelmia, mikä on ilmennyt kevyinä, tummina ja pieninä jyvinä sekä punahometartuntoina. Monissa viljoissa on lisäksi ollut tähkäidäntää.

– Elintarvikelaatuisesta viljasta onkin tämän satokauden jälkeen todennäköisesti niukkuutta, kerrotaan ProAgriasta.

Viljasato jää lähes jokaisella viljalajilla keskimääräisestä ja erityisesti ohrasta on tulossa heikko sato. Kaurassa päästään lähelle keskimääräistä satoa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän