Uusikaupunki ei ole ainoa kunta, jossa päättäjät joutuvat miettimään, mistä tingitään. Säästökohteita on vähän, kun useimmat tehtävät ovat lakisääteisiä. FCG:n konsultti Eero Laesterä onkin todennut, että tulevaisuudessa yhdelläkään kunnalla ei olisi varaa uimahalliin. Uimahalli kun ei ole lakisääteistä toimintaa.
Päätös talouden sopeuttamisesta ja yt-neuvotteluiden käynnistämisestä ei ollut kaupunginhallitukselle helppo ratkaisu. Kokouksessa oli useita äänestyksiä ja viisi jäsentä jätti eriävän mielipiteen tehtyyn ratkaisuun. Erityisesti yt-neuvotteluiden käynnistäminen on päättäjille vaikea pala. Pienessä kaupungissa ihmiset tuntevat hyvin toisensa. Lisäksi eri tulkintaa oli siitä, onko kaupunki antanut riittävät tiedot yt-neuvotteluiden aloittamiseksi. Henkilöstön kannalta olisi tärkeää, että tavoitteista ja aikataulusta annetaan mahdollisimman tarkkaa ja varhaista tietoa. Mitä kauemmin näitä tietoja odotellaan, sitä stressaavampi tilanne henkilöstölle on.
Kaupunki kävi jo keväällä FCG:n konsulttien kanssa läpi talouden sopeuttamista. Konsulttien arvio oli, että Uudessakaupungissa taloutta on hoidettu hyvin, siksi tulevat leikkaukset ovat kipeitä. Henkilöstön lisäksi syyniin joutuu muun muassa palveluverkko, eli lähinnä koulut ja päiväkodit. Kyse on lapsiperheitten arjesta, miten se sujuu ja viihdytäänkö täällä sitten.
Veronkorotuksetkaan eivät tunnu hyvältä.
Jälkiviisaat tietenkin sanovat, että pitikö se Wintteri rakentaa. Virkamiesten vastaus on, että jotain kouluille piti tehdä, mutta uimahallista ja monitoimihallista on poliittisilla päättäjillä vastuu.
Teija Uitto