Kukaan meistä ei ole niin kovaksi keitetty, etteikö pelkäisi läheistensä tai maailman puolesta. Päivittäin vastaan tulee pieniä ja suuria pelkoja. En kanna suurta maailman tuskaa harteillani, koska koko maapalloa en voi kuitenkaan pelastaa, mutta toki esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan tai jatkuvasti kärjistyvä kotimainen keskusteluilmapiiri ja sen mahdolliset lopputulokset pelottavat.
Jos pelkoa pohtii yleisesti, niin moni vastaisi nopeasti pelkäävänsä esimerkiksi käärmeitä, hämähäkkejä, pimeyttä, tuntematonta, kauhuelokuvia, neuloja tai korkeita paikkoja. Vastikään on uutisoitu myös muutamista ihmisiin kohdistuneista karhuhyökkäyksistä Suomessa tai susien reviirien laajentumisesta ihmisten pihapiiriin. Onko syytä pelätä kohta jo metsässä kulkemistakin?
Kuulin vähän aikaa sitten eräästä lapsesta, joka pelkäsi kouluun menemistä niin paljon, että hän voi aamuisin pahoin. Opettajien mukaan häntä ei kiusattu koulussa, mutta lapsi itse oli eri mieltä. Hän pelkäsi kiusaajiaan niin paljon, että oireili fyysisesti.
Koulukiusaaminen on vakava asia ja se jättää ikuiset arvet, mutta monet muut ihmisen päässä pyörivistä uhkakuvista ovat järjettömiä. Talon nurkasta öisin kuuluvat epämääräiset äänet saattavat johtua todennäköisemmin lämmön laajenemisesta, tuulesta tai vaikkapa rakenteissa juoksentelevista oravista kuin siitä, että kirvesmurhaaja olisi päättänyt karata vankilasta ja hiipiä juuri sinun talosi nurkille.
Tuskinpa kauhusarjoista tuttu Slenderman, Mothman tai kreivi Draculakaan varjoissa käy lymyämässä. Tosin löytyy näitä pelon kohteita ihan kotimaisistakin televisio-ohjelmista. Yksi ystävistäni nimittäin kertoi katsoneensa esimerkiksi Poliisi-TV:tä liian nuorena. Siitä jäi arvet, koska hän pelkäsi sen jälkeen pitkään, että roisto tulee ja vie hänet sängystä.
Mielikuvitus on kuitenkin pohjaton kaivo ja armoton ystävä. Moni meistä viettää aikaansa kauhuelokuvien tai psykologisten ja sielua murskaavien kirjatrillereiden parissa. Välillä pelottavaa elokuvakohtausta on seurattava ääni vaimennettuna tai liian pelottavan kirjan kanssa on pidettävä lukutaukoa. Toisinaan ne ovat niin vangitsevia, että tilanteesta ei pääse ohi, ennen kuin kirja tai elokuva on loppunut ja juonen ratkaisu paljastettu.
Lapsena muistan pelänneeni sameassa vedessä uimista, koska olin katsonut Tappajahai-elokuvan. Toisaalta pidän yhä pellejä ja klovneja epämiellyttävinä, koska olen nähnyt Stephen Kingin Se -elokuvan ehkä aavistuksen liian nuorena.
Toisaalta todellisuus on välillä mielikuvitustakin julmempaa. Kuulin keväällä eräältä ukrainalaismieheltä, mitä hänen kotimaahansa sodan jalkoihin jääneelle sisarelleen oli tehty. Hänen puheessaan ei kuultanut läpi pelko, vaan halveksunta ja puhdas raivo. Miehen kädet puristuivat nyrkkiin, leukaperät kiristyivät ja kyyneleet nousivat silmiin. Hän koki olevansa voimaton siskonsa kokemusten edessä. Kuulin myöhemmin, että mies oli palannut takaisin kotimaahansa ja siirtynyt rintamalle. Pelon on yleensä tarkoitus on varoittaa ihmistä vaanivasta vaarasta, mutta toisinaan pelko jää taustalle ja päälle menee selviytymisvaihde, jopa taistele tai kuole -asenne.
Ympäri maailmaa uutisoidaan jatkuvasti puukotuksista, joukkoampumisista tai luonnontuhoista. Ehkä peloista kaikkein suurin suuntautuu syystäkin muihin ihmisiin. Ihminen on eläimistä julmin, joku viisas on joskus sanonut. Ja se on totta, osa ihmisistä ovat äärettömän armottomia ja julmia, ja koska ihminen ymmärtää tekojensa seuraukset, ei tekosyitä ole.
Moni on pelon edessä voimaton, mutta voiko pelon syyhyn vaikuttaa? Itseni puolesta en pelkää, mutta läheisteni puolesta kyllä. Käsi ylös, moniko meistä olisi valmis kantamaan läheisensä tuskan heidän puolestaan? Tulevaisuus on epävarmaa, eikä kristallipalloa ole. Ehkä se kaikkein pelottavin onkin jatkuva epävarmuus, omasta ja läheisten tulevaisuudesta.
Katja Kaartinen
toimittaja