Perinneyhdistykset vievät viestiä eteenpäin – Kalannin sotaveteraanit 30 vuotta

0
Kukkatervehdyksen veteraanikivelle laskivat Päivi Luotonen ja Tarja Aikola.

Sotaveteraanien perintö elää, vaikka rivit harvenevatkin. Sotaveteraanien järjestötoiminta on siirtymässä perinneyhdistysten vastuulle Varsinais-Suomessakin.

Myös Kalannin sotaveteraanit on uuden ajan alussa. Yhdistys juhli kolmekymmenvuotista taivaltaan sunnuntaina pidetyn veteraanien kirkkopyhän yhteydessä.

Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin kukkatervehdys veteraanikivelle. Kiitosjuhla seurakuntakodilla alkoi yhteisesti Sillanpään marssilaululla , jonka jälkeen Päivi Luotonen toivotti Kalannin sotaveteraanien puolesta kaikki tervetulleiksi.

Hän muistutti siitä, että viimeisiä veteraaneja ja heidän leskiään ei jätetä yksin ja maksamme velkaamme heille niin kauan kuin tarvitaan.

– Itse olen ollut mukana Kalannin sotaveteraaneissa 23 vuotta. Työtä on jatkettu näihin päiviin ja sitä tehdään loppuun asti. Nyt toiminta on siirtymässä perinneyhdistyksille, mutta veteraanien perintö tulee elämään Kalannissakin, Luotonen totesi.

Kappalainen Aino Savolainen esitti seurakunnan puolesta kiitokset veteraaneille. Kehottaen kaikkia liittymään mukaan vuodelta 1940 peräisin olevaan rukoukseen.

Juhlapuheen pitänyt Varsinais-Suomen sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Osmo Suominen muistutti, että vielä on veteraaneja keskuudessamme.

– Rintamalta palasi noin 700 000, heistä elossa on enää pari tuhatta. Olisiko ollut syytä huolehtia heistä jo ajoissa, hän muistutti.

Suominen kiitti Kalannin sotaveteraaniyhdistystä. Se, että valtakunnallisessa järjestötoiminnassa yksi hajosi kolmeksi koitui hänen mukaansa loppujen lopuksi veteraanien eduksi.

Veteraaneja on kiittäminen monesta asiasta. Meillä on uskonnon vapaus, sananvapaus, vapaus kokoontua yhteen, mahdollisuus käydä tasavertaisesti oikeutta sekä siitä, että siniristilippu liehuu vapaassa itsenäisessä maassa.

Suomi taisteli totalitaarisia voimia vastaan ja tilanne olisi aivan toinen, jos maamme olisi vallattu.

– Kuitenkin vasta 1979 tuli voimaan laki, joka takaa veteraaneille samanlaiset kotiin vietävät avopalvelut, kuten sotainvalideillemme aiemmin. Hyvä, että tuli, mutta veteraanien leskien kohdalla tasa-arvo on vielä kaukana, Suominen muistutti.

Nykyisessä tehtävässään Suominen sanoo olleensa 17 vuotta ja jo taipaleen alussa kysyttiin, kuinka vähän veteraaneja täytyy olla, jotta tasa-arvo etuuksissa toteutuu. Nyt heitä on jäljellä enää 0,3 prosenttia kaikista.

– Se, että olemme saaneet tehdä työtä tämän sukupolven hyväksi on ollut meille kaikille ajatuksia herättävä kokonaisuus. Toiveena olisi, että tämä sukupolvi jäisi tässä Suomen viimeiseksi, Suominen totesi.

Veteraanityö ei kuitenkaan lopu, vaikka sen muodot muuttuvat. Edunvalvontavastuuta on vielä ehkä 10–12 vuodeksi. Sen rinnalla kulkee vastuu sotasukupolven perinnön säilyttämisestä.

– Sotien 1939–1945 Varsinais-Suomen Perinneyhdistys perustettiin 7.9. Nousiaisten vanhalla suojeluskuntatalolla. Paikalla on myös oma vahva symboliikkansa tässä, Suominen korosti.

Perinneyhdistysten syntyyn liittyy paljon tietämättömyyttä ja epävarmuustekijöitä. Mukaan tulee toimijoita, joille asia on uusi ja ennakkoluulojakin on. Alku ei Suomisen mukaan tulekaan olemaan helppo ja työtä on paljon. Asiaa auttaisi, jos Tammenlehvän Perinneliiton tulevaisuus olisi hieman vakaampi, taloudellisestikin.

– Kalanti kuuluu vielä niihin, joissa veteraanien edustajia on keskuudessamme. Se päivä, jolloin vain muistot ja perintö ovat jäljellä lähestyy kuitenkin vääjäämättömästi. Se perintö on arvokas ja vaalimisen arvoinen täälläkin. Kiitän piirin puolesta kaikesta siitä työstä, mitä olette täällä tehneet, Suominen totesi puheensa lopuksi.

Sotaveteraaniliitto muisti pitkään ja ansiokkaasti Kalannin sotaveteraaneissa toimineita. Liiton ansioristin saivat Pertti Laaksonen , Tuula Leikko , Olavi Runola , Mauri Suikki , Seppo Tamminen sekä Tauno Tujula .

Ansiomitalin saivat Tauno Pietilä , Hannu Manneroos , Tuula Hallman , Juha Nevavuori , Anneli Nevavuori , Mauri Kontu , Sinikka Kontu , Virpi Ahtola , Matti Mäntylä , Ritva Pyhältö sekä Jouko Pyhältö .

Osmo Suomisen ja Päivi Luotosen ohella ansiomerkkejä oli jakamassa jumalanpalveluksessa saarnannut rovasti Esko Laine . Tunnelmasta vastasivat Eläkeliitto Kalannin yhdistyksen laulukuoro sekä Matti Mäntylä . Juhlatilaisuus päättyi yhteisesti Maamme -lauluun.

Rauno Laine

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän